Isoäidin ruuat

Kaikissa minun tuntemissani isoäideissä on yksi yhdistävä tekijä. Ruoka. He tekevät mielellään ruokaa ja vielä enemmän mielellään tarjoavat sitä muille.

Näin on myös minun äidinäitini kohdalla. Hän huolehtii aina, että kellään ei varmasti ole nälkä vaikka olisimme juuri syöneet kolminkertaiset annokset hirvipaistosta pottumuusin kanssa. Koiran kanssa käydessä tämä yhtälö muuttuu kuitenkin pikkuisen hankalemmaksi. Valolla kun ei pentuaikojen jälkeen ole tullut sellaista tilannetta vastaan, että sillä olisi maha täysi.

Joten kun muutama päivä sitten kävimme tervehtimässä rakasta isoäitiäni, sain minä syödäkseni lettuja ja mansikoita. Valo sen sijaan söi ainakin koirannameja, kiisseliä, kasviskeittoa, lettuja, herneitä ja broilerinleikettä.

Olen jo lopettanut "ei se tarvitse noin paljon" ja "ei se kotonakaan saa" -yritykset. Ne ovat yhtä tyhjän kanssa.

Sattuneesta syystä, Valo on aina kovin riemuissaan, jos suuntaamme käpälämme isoäitini luokse.