Vesipedon vaiva

Tänä kesänä on uitu. Ja paljon. Ehkä vähän liikaakin.

Valo on nimittäin saanut ihottumaa. Sitä on lähinnä kylkien ja lonkan alueella ja se kutisee aivan vietävästi. Valo jyskytti takakoipeaan lattiaa vasteen koko viime yön, kun se yritti saada kutinaa haltuun. Voi pientä, kun se ei ymmärrä raapimisen vain pahentavan tilannetta.

Mikään hot spot tuskin on kyseessä, sillä alue ei ole märkivä vaan täysin kuiva. En usko sen olevan myöskään syyhypunkki tai mikään muukaan sen erityisempi vaiva, sillä kutina on jo vähän helpottanut. Ensiavuksi määräsin Valolle niin raapimis- kuin uintikiellonkin.

Vaikka Valoa ei edes kauheasti enää kutitakaan, eikä vaiva siis ole kovin suuri, harmittaa silti. Näillä helteillä Valo ei juuri muuta pysty tekemään kuin mököttämään ja uimaan. Ja nyt se kivempi niistä on kielletty.

Onneksi on edes kesäyöt. Silloin on vähän viileämpää, ja Valokin jaksaa mennä lenkille. Kun olisi vain joku, joka jaksaisi valvoa niin myöhään...

Rimasta kiinni

Kävimme juoksemassa viime viikonloppuna agilitykisoissa kahden lähdön verran.

Radat olivat helppoja ja ne menivätkin oikein hyvin, mutta molemmissa tuli silti pienet virheet. Hyppyradasta saimme virheen, kun Valo tiputti riman ja agiradasta tuli kielto, kun Valo juoksi puomin ohi minun ohjatessa epähuomiossa sille liian myöhään.

Ja ai että harmittaa. Olisimme pystyneet parempaan. Jos olisin vain keskittynyt koko radan ajan, jos olisin katsonut koiraan, jos olisin ohjannut selkeämmin...

Sellaisina hetkinä, kun luva on yhden rimanpudotuksen takana, harmittaa niin pirun vietävästi. Vaikka virheistä huolimatta tulimme toisella radalla neljänsiksi ja toisella kolmansiksi, harmitus kyti mahassani kuin pahinkin vatsatauti.

Mutta on se agility kaiken harmituksen arvoista. Sillä kun niitä onnistumisia tulee, on ne sitten treenatessa tai kisatessa, ne tuntuvat paremmalta kuin mikään muu. Eikä silloin edes muista, että joskus on mennyt huonostikin.

Poimintoja lomalaisen matkakirjasta

Päivät lipuvat ohi kuin saippua käsistä, ja minusta tuntuu, että olen käyttänyt koko lomani järvessä köllimiseen.

On tässä onneksi muutakin tullut tehtyä. Olen itse aina liputtanut sellaisen aktiiviloman puolesta, jossa hääritään vähän sitä sun tätä. Koska M puolestaan rentoutuu parhaiten vaaka-asennossa hyvän kirjan parissa, olen nimittänyt Valon Viralliseksi Lomakumppanikseni. Olemme treenaaneet agilitya ja käyneet kisoissa, pitäneet grilli-iltoja, vierailleet Visulahdessa, poimineet mustikoita, tehneet pihatöitä ja juosseet sinne tänne muutaman leikki-ikäisen perässä.

Veikkaan, että eniten Valo on tykännyt niistä lukuisista grilli-illoista, jolloin makkarankäry on ujuttautunut nenäonteloon saakka.

Tämänpäiväiseen lomanviettoon kuului käynti Suomenlinnassa. Vastoin hyväksi havaittuja tapojaan myös M liittyi retkikuntaamme, ja niin matkasimme kolmistaan kohti Suurta Seikkailua. Minä hössötin koko ajan kamera valmiina nappaamaan kuvia Valon tehdessä ensi kertaa uusia asioita (laivalla matkustaminen, saaressa käyminen, hanhenkakan syöminen). Valo taas oli kaiken suhteen hyvin cool. Vaikka sekä laiva että saari olivat täynnä hännälle astuvia turisteja, otti se kaiken vastaan hillityn rauhallisesti. Ehkä kuumuus teki tehtävänsä.

Viiden tunnin retki uusien tuoksujen ja ihmisten parissa jätti kuitenkin jälkensä. Minulla on taas väsynyt koira.

Bobombom duaa, vain elämää, ei sen enempää ja on se lomailu vaan muukaavaa.

Metsän pyörteissä

Luulin, että luontopolut ovat leppoisia, hyvin merkittyjä reittejä, joita pitkin voi tallata vaikka lenkkarien nauhat löysällä. Selvisi, että ei ole.

Ainakaan tämä yksi, jolla kävimme Valon uuden ystävän Cocon ja hänen omistajansa kanssa.

Reitti oli pitkä, kuoppaisa ja mutkitteleva ja minä kaaduin kalliolle löysien nauhojeni takia. Sain myös hyttysenpiston silmään, joka allergisoi niin että näytin saaneeni turpiin ja Valo meinasi hypätä lampeen, mistä se ei olisi päässyt enää ylös ilman apua.

Mutta noin muuten retki oli kyllä mukava. Siis ihan oikeasti mukava. Pidän kovasti metsässä olemisesta, ja myös Valo puikkelehti eteenpäin kuin affena mökkijärvellä. Pienelle Cocolle jotkin nousut olivat liian suuria, mutta sinnikkäästi sekin kiipesi lähes joka niemelle ja notkolle.

Lopulta kotiin päästessämme minulla oli lähes umpeen muurautunut silmä, hyttysenpistoksista läikikkäät kädet, kalliota vasten nirhautuneet, mustelmaiset jalat mutta - mikä tärkeintä - myös yksi hyvin väsynyt koira.

Se on onnea se.

Tsatsikiturre

Kävimme Valon kanssa viime vuonna ravintolassa syömässä. Kokemus oli mukava, enkä uskonut, että siitä olisi voinut saada enempää pisteitä. Mutta nyt löysin lähes kympin paikan.

Kävimme taas syömässä hampurilaiset, tosin tällä kertaa kasvispurilaiset. Ruoka oli varsin hyvää, ei mitään MasterChef-tasoa mutta hintansa arvoista. Mutta palvelu. Se ratkaisi diilin.

Ravintolan pitäjä sanoi aluksi, että tämän täytyy olla meidän ensimmäinen kerta. Kun kysyin, miten hän arvasi, kertoi hän muistavansa jokaisen koiran, joka ravintolassa vierailee. Valo sai rapsutuksia, huomioita, sille tuotiin kylmää vettä ja jumantsuikka se sai jopa oman annoksen falafelia ja tsatsikia.

Ei tarvinne erikseen sanoa, että Valo viihtyi hyvin. Ja kukapa koiranomistaja ei viihtyisi hyvin, jos koiraa kohdellaan kauniisti.

Koiraystävällisiä kahviloita ja ravintoloita on nykyään enemmän kuin suppilovahveroita sadesäällä, ja niitä on myös suppiksia helpommin löydettävissä. Itse keksin tämän ruokalan Tassut kartalla -palvelun avulla. Sivuille on listattu ravintoloiden lisäksi mm. koiraystävällisiä kauppoja ja puistoja, jotka voi lajitella kaupungin mukaan. 

Koiran kanssa ravintolaan meneminen on siis oikeastaan varsin hyvä juttu. En usko, että olisimme saaneet ihan niin ystävällistä palvelua ja yhtä monta hymyä, jos Valo olisi jäänyt kotiin.

Rakastan sinua, koira

Rakastan sinua, koira.

Suuria, toiveikkaita silmiäsi, jotka sykähtävät innosta aina kun puhun sinulle.

Ympäriinsä pyörivää häntääsi, joka tiputtaa huomaamattasi sohvapöydältä kaikki tavarat.

Pehmeää turkkiasi, johon voisin hautautua päiviksi.

Notkeita tassujasi, jotka taipuvat kaksinkerroin ja ovat lähes aina kuraiset.

Hassuja korviasi, jotka menevät kiharaksi niiden kastuessa.

Märkää kuonoasi, joka tulee luokse, kun minulla on paha olla.

Rakastan sinua, koira. Ihan jokaista osaasi.