Metsän pyörteissä

Luulin, että luontopolut ovat leppoisia, hyvin merkittyjä reittejä, joita pitkin voi tallata vaikka lenkkarien nauhat löysällä. Selvisi, että ei ole.

Ainakaan tämä yksi, jolla kävimme Valon uuden ystävän Cocon ja hänen omistajansa kanssa.

Reitti oli pitkä, kuoppaisa ja mutkitteleva ja minä kaaduin kalliolle löysien nauhojeni takia. Sain myös hyttysenpiston silmään, joka allergisoi niin että näytin saaneeni turpiin ja Valo meinasi hypätä lampeen, mistä se ei olisi päässyt enää ylös ilman apua.

Mutta noin muuten retki oli kyllä mukava. Siis ihan oikeasti mukava. Pidän kovasti metsässä olemisesta, ja myös Valo puikkelehti eteenpäin kuin affena mökkijärvellä. Pienelle Cocolle jotkin nousut olivat liian suuria, mutta sinnikkäästi sekin kiipesi lähes joka niemelle ja notkolle.

Lopulta kotiin päästessämme minulla oli lähes umpeen muurautunut silmä, hyttysenpistoksista läikikkäät kädet, kalliota vasten nirhautuneet, mustelmaiset jalat mutta - mikä tärkeintä - myös yksi hyvin väsynyt koira.

Se on onnea se.