Kävimme Valon kanssa viime vuonna ravintolassa syömässä. Kokemus oli mukava, enkä uskonut, että siitä olisi voinut saada enempää pisteitä. Mutta nyt löysin lähes kympin paikan.
Kävimme taas syömässä hampurilaiset, tosin tällä kertaa kasvispurilaiset. Ruoka oli varsin hyvää, ei mitään MasterChef-tasoa mutta hintansa arvoista. Mutta palvelu. Se ratkaisi diilin.
Ravintolan pitäjä sanoi aluksi, että tämän täytyy olla meidän ensimmäinen kerta. Kun kysyin, miten hän arvasi, kertoi hän muistavansa jokaisen koiran, joka ravintolassa vierailee. Valo sai rapsutuksia, huomioita, sille tuotiin kylmää vettä ja jumantsuikka se sai jopa oman annoksen falafelia ja tsatsikia.
Ei tarvinne erikseen sanoa, että Valo viihtyi hyvin. Ja kukapa koiranomistaja ei viihtyisi hyvin, jos koiraa kohdellaan kauniisti.
Koiraystävällisiä kahviloita ja ravintoloita on nykyään enemmän kuin suppilovahveroita sadesäällä, ja niitä on myös suppiksia helpommin löydettävissä. Itse keksin tämän ruokalan Tassut kartalla
-palvelun avulla. Sivuille on listattu
ravintoloiden lisäksi mm. koiraystävällisiä kauppoja ja puistoja, jotka voi lajitella kaupungin mukaan.
Koiran kanssa ravintolaan meneminen on siis oikeastaan varsin hyvä juttu. En usko, että olisimme saaneet ihan niin ystävällistä palvelua ja yhtä monta hymyä, jos Valo olisi jäänyt kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti