Moniulotteinen hurtta

Valo on hieman bipolaarinen koira. Toisaalta se on iloinen ja innokas, toisaalta maansa myynyt. Toisaalta älykäs, toisaalta tyhmä kuin saapas. Toisaalta utelias, toisaalta pelokas. Niin se kai elämässä menee. Mikään ei ole mustavalkoista, vaan ennemminkin oranssia. Valon persoona on mitä loisteliain, ja kutsummekin sitä välillä mainioksi makkaraksi, koska se nyt vain on sellainen.

Mainio makkaramme on yksi iloisimmista koirista, mitä olen koskaan tavannut. Naapurimme sanoi kerran osuvasti, että Valo vaikuttaa onnelliselta koiralta. Ja sitä se onkin. Niin kauan siis, kun olemme ulkona. Kun tie vie takaisin sisälle, on Valo kuin eri koira. Valo on nimittäin kova koira mököttämään. Eikä sillä ole väliä, olemmeko juuri olleet 0,5 tuntia vai 3,5 tuntia ulkona. Jos ollaan sisällä niin sitten mökötetään.

Sisällä oleskelu muuttuu kuitenkin mukavaksi, jos leikitään, tehdään temppuja tai syödään. Tollerit ovat älykäs rotu, ja niitä on suhteellisen helppo kouluttaa. Minua on välillä kehuttu, että miten olenkaan osannut opettaa Valon antamaan tassua, kierimään ja sytyttämään lampun. Mutta uskon, ettei minulla ole kovinkaan suurta osaa tai arpaa sen suhteen. Valo oppisi varmaan opettamattakin.

Mutta välillä niin neuvokas koira muuttuu täydeksi tolvanaksi. Valo saattaa esimerkiksi kävellä normaalisti, kunnes se yhtäkkiä pysähtyy. Siinä se sitten seistä tollottaa, kunnes muutaman minuutin kuluttua jatkaa taas normaalisti kävelyään. Jos Valo saa jonkin herkun, mitä ei voi kerralla niellä (esimerkiksi kokonaisen lihapullan), Valoa vie sen olohuoneen matolle. Sitten Valo vähän nuolee, tuijottelee, pyytää meiltä apua, nuolee taas, tuijottaa ja vasta sitten syö.

Valo on todellinen seikkailijaluonne, siis oikea koirapartiolainen. Ja aina valmiina, totta kai. Valo on tökännyt kuonollaan siiliä (huono tulos), napannut lennosta linnun (vielä huonompi tulos) ja syönyt rotanmyrkkyä (erittäin huono tulos). Kaikki nämä vain siksi, että se on niin utelias. Kaikkea pitää siis kokeilla, ainakin kerran.

Mutta vaikka Valo kirjaimellisesti tunkeekin kuononsa jokaiseen paikkaan, mihin sen nyt tunkea voi, on se silti myös aikamoinen pelkuri. Harrastamme Valon kanssa agilitya, ja kerran hyppyesteellä se kaatoi esteen, eikä uskaltanut tämän jälkeen enää hypätä. Kutsunkin Valoa välillä kiusoitellakseni mamoksi.

Kaiken kaikkiaan Valon persoona on aivan hurmaava.

Ennen omaa koiraa en osannut edes aavistaa, että lemmikeillä voi olla niin monisäikeiset persoonat.