Koiran kanssa harrastaminen

En ole mikään koiraharrastajaekspertti, sillä olemme harrastaneet Valon kanssa pelkästään tokoa ja agilitya. Kirjasin kuitenkin ylös kokemuksiani näistä kahdesta harrastuksesta. Muitakin harrastuksia olisi mukava kokeilla, mutta tällä hetkellä ei varmastikaan riittäisi aikaa millekään ylimääräiselle. (Tämä taitaakin olla se yleisin tekosyy, miksi asioita jätetään tekemättä. No ehkä sitten joskus...)

Tokoa harjoittelimme varmaankin reilut puoli vuotta. Harrastuksena toko oli mielestäni ihan hauskaa, mutta siinä ei ollut sellaista menoa ja meininkiä niin kuin agilityssä. Agilityryhmään päästyämme tokotreenit jäivätkin kokonaan pois.

Ensikosketuksen Valo sai agilityyn jo muutaman kuukauden ikäisenä, kun menimme sen kanssa katsomaan kisoja. Laji vaikutti nopeatempoiselta, hauskalta ja vaativalta. Minä innostuin ihan valtavasti.

Mutta tämä oli Valon ensireaktio lajiin:

Valo ei siis ollut ihan yhtä innoissaan kuin minä. Se katseli hyvin laiskan oloisena putkiin juoksevia ja esteiden yli hyppiviä koiria.

Kuin tomerana äitinä konsanaan päätin kuitenkin testata, sopisiko agility kuitenkin myös meille. Ja voin sanoa, että kyllä vaan sopii.

Aloitimme agilityn heti, kun se käytännössä katsoen oli mahdollista, eli Valon täytettyä vuoden. Puolentoista vuoden jälkeen Valo meinaa yhä haljeta onnesta päästessään kentälle näyttämään taitonsa. Odotellessaan omaa vuoroaan se tärisee, vinkuu ja läähättää. Kun sen silmät kirkastuvat sen vihdoin ja viimein päästessä irti hihnasta, minä en voi tehdä muuta kuin ajatella, että tämän parempaa harrastusta ei vaan voi olla.