Heikoilla jäillä

Olin tänään kotiin tultuani todella huonolla tuulella. Hartioita kivisti, vatsa kurisi, silmät meinasivat painua kiinni ja jalkoja paleli. Lenkille piti kuitenkin mennä. Niinpä puin vaaleanpunaiset lenkkarini jalkaan ja laitoin koiran hihnaan. Mumisin itsekseni, että en taatusi ole yli 35 minuuttia ulkona (se on minun asettamani minimiaika ulkoilulle Valon kanssa).  Kun lenkin lopussa ohitimme lammen, innostuin heittämään kepin sinne. Lampi olikin jäässä, ja keppi liiteli kovaa vauhtia lammen toiseen päähän. Sitä oli aika mukavaa seurata, joten heitin toisenkin. Ja kolmannen. Ja muutaman lisää.

Koska Valo on Valo eikä voi siis vastustaa ohilentäviä esineitä, joten se itkua pidätellen seurasi, kun kepukat lensivät vuoron perään sen ulottumattomiin. (Mutta sitten kun heitin sille turvallisesti maalle pari keppiä, eivät ne niin kiinnostaneetkaan.)

Lopulta Valo ei voinut enää vastustaa kiusasta, vaan syöksyi lampeen. Vähän oli ihmettelemistä, kun ei päässytkään alkumetrien jälkeen eteenpäin, kun tuli jää vastaan. Tässä kohtaa ei itkua enää pidätelty.

Kun sitten heitin kepin ihan Valon nenän eteen, ja se sai kun saikin napattua kepin jään päältä, oli minulla onnellinen koira. Ja minäkin tulin onnelliseksi.

Ulkona olimme lopulta 45 minuuttia, joten minimiaikani ylittyi selvästi. Siitä taisimme ilahtua molemmat.