Eilen oli seuramme sisäiset agilitykisat, joihin nokka innosta täristen osallistuimme. Edellisvuonna pörhistelimme hopeapallilla, mutta tänä vuonna koimme karvaan tappion.
Toki viime vuonna suoritimme mölliradan, kun nyt oli vuorossa kisaavien rata. Mutta sama ja se.
Jokaiselle suotiin kaksi lähtöä, ja me mokasimme ne molemmat. Valo ei ensinnäkään muistanut puomin funktiota ollenkaan ja jäi seisomaan puomin alastulon kohdalle noin puoleksi minuutiksi. Molemmilla kerroilla. Yritin olla kärsivällinen ja odottaa, että se armollisesti asettaisi etukäpälänsä maahan, jotta pääsisimme jatkamaan. Mutta kyllä ne sekunnit tuntuivat pitkiltä ja piinaavilta.
Nojaa. Olen kuitenkin tyytyväinen, etten antanut sen vain juosta puomia läpi. Sähläsimme kuitenkin molemmissa lähdöissä muutakin, ja tulokseksi saimme kaksi hylättyä.
Se harmitti niin paljon, että teki mieli heittää nappikset ojaan. Vähän hengiteltyäni katsoin Valoa, ja se huiskautti kokeiluksi häntää. Ei se mitään. Ensi kerralla me osataan taas vähän paremmin.
Ja niin siitä hännänhuiskautuksesta tuli minun loppuiltani pelastus.
Toki virheet harmittavat edelleen, mutta Maailman Parhaimman Treenikaverin kanssa on mukava mennä hiomaan niitä virheitä pois.
Noh, turha tuollaista on harmitella. Ensi kerralla sitten paremmin! :)
VastaaPoistaTotta puhut! :)
PoistaValo vaikuttaa ihan huipputyypiltä, tuosta kuvasta tuli minun loppuiltani pelastus! :)
VastaaPoistaVoi että, miten kiva kommentti, kiitos :) On se Valo aika huippis, ainakin useimmiten.
PoistaIhana asenne! Pääasiahan on se yhteinen tekeminen ja hauskanpito :)
VastaaPoistaKiitos! Se on kyllä niin totta. Välillä sitä vaan tarvitsee hännänheilautuksen jos toisen, että muistaa sen itsekin ;)
Poista