Sivut

25.6.2014

Citykoiran vaatteissa

Töissä on ollut viime viikkoina kiireistä. Yhtenä päivänä, kun tiesin, että hommia on paljon ja myöhään menee, päätin ottaa Valon mukaan toimistolle.

Minulla oli heti aamulla palaveri yhdessä keskustan kahviloista, jonka ulkoterassille sai tuoda koiria. Kahvila oli todella tyylikäs, sellainen viiden euron cappucinojen ja vuohenjuusto-villirucola-papaija-croissanttien paikka. Ei siis kuraisten, karvaisten ja yli-innokkaiden koiranretaleiden paikka.

Valo on tosiaankin aina keskustaan päästessään innokas kuin pieni sähikäinen. Se on kaikesta hälinästä jotenkin kovin otettu, ja haluaisi tutkia jokaisen katukiveyksen ja pultsarin taskun.

Palaveri alkoi kuitenkin hyvin, vaikka terassilla oli melko paljon ihmisiä ja Valolla olisi ollut rakkautta heille jokaiselle.

Mutta sitten. Jostain kaukaa kuului ambulanssin ääni. Ja toisen, kolmannenkin. Koska Valo on Valo eikä voi vastustaa ambulanssien heleää soidinääntä, pisti se nupit kaakkoon ja ulvoi täyttä kurkkua. Noin viisi minuuttia.

Koko terassi jähmettyi. Voin sanoa, että ne olivat aika pitkät viisiminuuttiset ne. Kun ihmiset huomasivat, että se on koira!, en voinut muuta kuin nauraa. Sellaista vähän epäuskoista hävettää-pirusti-mutta-ei-tässä-mitään naurua.

Aika nopeasti ambulanssiepisodin jälkeen suuntasimme toimistolle päin, ja kiireestä huolimatta päätin kävellä verkkaisesti, jokaisesta askeleesta nauttien. Vähän niin kuin kerätäkseni itseäni.

Matkalla löysimme laiturin, jossa ihmettelimme sorsien menoa hetken. Siinä seistessäni ja katsoessani Valoa tajusin, että eihän se ole viiden euron cappucinoista ja vuohenjuusto-villirucola-papaija-croissanteista kiinni. Se on Valosta kiinni. Ja minusta. Mitä väliä sillä on, vaikka ihmiset katsoisivat kummaksuen kun Valo ulvoo ambulansseja? En minä heistä välitä, vaan Valosta.

Ja jos Valo haluaa ulvoa ambulansseja, niin minun puolestani ulvotkoot niille vaikka yötä päivää (no ei nyt ihan koko ajan, mutta tajuatte pointtini).

Ensi kerralla otan megafonin mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti