Eihän sillä oikeasti ole mitään väliä, ja vähän minua hävettää edes myöntää, että minua edes harmittaa tämä synttäriunohdukseni. Mutta pieni ääni päässäni sanoo, että kyllä synttärit pitää muistaa. Oli ne sitten karvaisen tai karvattoman ystävän.
Valo täytti viime viikolla neljä vuotta. Se on koira parhaimmassa iässä, kaikki sanovat. Ei mikään pentu enää, mutta ei myöskään vanhus. Jaksaa touhuta ja riekkua, mutta aikuismaisella maltilla.
Kuten toissapäivänä, kun Valo vapaaksi päästyään meinasi juosta vieraan mummon luokse. Tai eilen, kun menimme bussiin ja ohjasin Valon tyhjälle penkille, mutta se menikin paikalle, jossa istui jo nainen verkkatakissaan ja asettui hänen jalkojensa juureen. Tai silloin, kun olemme ulkona ja Valo vapaana olleessaan yhtäkkiä vain juoksentelee sinne tänne ilman päämäärää.
Parasta aikuisena olemisessa taitaakin olla se, ettei aina tarvitse olla niin aikuinen.
Välillä sitä voi vähän pelleillä, sekoilla ja olla lapsekas. Ja kyllä - olen oikein kiitollinen, että Valon teinikohtaukset ovat vain hetkiä.
Sitten voi taas palata rauhallisempaan ja järkevämpään rytmiin.
Onnittelut Valolle! :)
VastaaPoistaValo kiittää :)
PoistaHyvä Valo! Juuri viimeksi tänään aamulla mietin että on kyllä ihanaa, että koiralla on virtaa ja se välillä myös sählää. Mun Nana on jo parin viikon päästä 8v, mutta edelleen se riekkuu ja juoksee metsässä vapaana kuin nuori koira.
VastaaPoistaSanos muuta! Ei voi muuta kuin toivoa, että se virta ja innokkuus pysyisi hamaan loppuun saakka.
Poista