Onnellisuutta oppimassa

Minulla on ollut niin hyvä vuoden alku, että hymyily alkaa jo sattumaan. Eilen lenkillä ollessani mietin sitä, miten onnekas olenkaan.

Eilen sain tietää, että pääsin haaveilemaani yliopistoon tekemään maisterintutkintoa.

Viime kuussa muutimme uuteen kotiin, joka on kaikkea sitä, mistä olen unelmoinut.

Toissa kuussa pääsin oman alani työpaikkaan.

Kaiken tämän päälle, minulla on ympärilläni hyviä ihmisiä ja yksi aivan mahtava koira.

Ja niin, olen varovaisesti koittanut levittää tätä hyvää mieltä myös ympäristööni. Olen hymyillyt vastaantuleville, kiittänyt bussikuskia ja vitsaillut ruokakaupan jonossa. En joka kerta, mutta välillä.

Toki minullakin on ollut huonoja hetkiä ja epäonnekkaita sattumuksia. Välillä kaikki ketuttaa ja tekisi mieli mennä peiton alle syömään suklaavanukasta ja katsomaan saksalaisia telenoveloita koko loppuelämäksi. Mutta kohdataanpa nyt tosiasiat. Elämässä herkkuluut eivät koskaan jakaudu tasapuolisesti. Ja silloin kun itse jää luita vailla, on ihan ok vähän mököttää.

Suuri osa tästä omaksumastani elämänmyönteisestä filosofiasta on Valon ansiota. Minä olen yksinkertaisesti vain ottanut Valolta mallia. Se on opettanut minulle isoja asioita kovan työn merkityksestä, hauskanpidosta ja onnellisena olemisesta. Ja kaiken tämän se on opettanut vain olemalla oma itsensä.

Siis. Kiitos Valo.

Olet tehnyt elämästäni paljon kauniimman.