Pohdintoja leikkauksen jälkeen

Valon kastroinnista on nyt kulunut melkein kolme viikkoa ja ajattelin hieman kertoa, kuinka leikkaus on vaikuttanut Valoon ja meidän elämään yleensä.

Pohdimme asiaa melko pitkään, vaikka emme keksineetkään varsinaisesti mitään asiaa, mikä olisi ollut leikkausta vastaan. Ainoa este oli leikkauksen hinta – yksityisillä eläinlääkäreillä hinnat tuntuvat pyörivän 300 euron kieppeillä. 

Agilitykaverin avustamana löysimme eläinlääkärin, joka lupasi kustantaa koko lystistä pelkästään 130 euroa. Silloin ajattelimme, että nyt tai ei koskaan. Tällaisten asioiden päättämisessä rahan ei tietysti pitäisi olla se merkitsevin asia, mutta tällä kertaa, niin kuin elämässä välillä, se vain meni niin. 

Itse leikkaus oli melko nopeasti ohi ja kaikki sujui mallikkaasti. Vaikka Valo olikin kaulurin kanssa kaikin tavoin hyvin raukka, toipui se pikavauhtia ja tikit saimme itse poistettua melko helposti. 

Elätin toivetta, että Valo unohtaisi steriloinnin jälkeen narttukoirat lähes kokonaan. Että muita koiria tavatessaan se ei yrittäisi pelkästään astua niitä, vaan että se voisi myös leikkiä niiden kanssa. Ja että agility sujuisi pelkästään agilityn merkeissä, eikä tyttökoirista haaveilun merkeissä. Ajattelin myös, että Valo saattaisi jonkin verran rauhoittua noin muutenkin.

Oikeasti asiat eivät menneet ihan niin. Ihan yhtä lailla kuin ennenkin ne tyttökoirat kiinnostavat. Mitään varsin isoa ongelmaa meillä ei koskaan tämän kanssa ole ollut, joten ei se kauhean suuri pettymys ollut.

Sen sijaan muita muutoksia on tullut. Lenkeillä käydessämme olen huomannut, että Valosta on kuoriutunut oikea lonnija. Se maleksii aiempaan verrattuna hyvin hitaasti ja huolettomasti eteenpäin, niin että sitä joutuu toisinaan oikein houkuttelemaan kulkemaan vähän ripeämmin. Se pysähtelee lenkeillä myös aiempaa enemmän, kuin pitämään taukoa. Leikkiminen ja agility on edelleen yhtä touhua, mutta niiden jälkeen se on selvästi väsyneempi kuin ennen leikkausta.

Valosta on siis tullut hiukan laiskempi. En tiedä, onko se hyvä vai huono asia, sillä olen aina pitänyt Valossa siitä, että se on sellainen kuin on; hätähousuinen intoilija. Toisaalta se on mukavaa ja helpottaa se toki arkea, kun Valo on rauhallisempi ja väsähtää helpommin. Olen myös tyytyväinen tietäessäni, että ainakin osa sairauksista on poissuljettuja leikkauksen myötä. Ehkä Valo on meidän kanssamme muutaman vuoden kauemmin leikkauksen ansiosta.

Mutta rehellisesti sanottuna: jos olisin tiennyt tämän kaiken ennen leikkausta, en ole varma, olisinko päätynyt steriloimaan Valon.