Kirjoitin jo tammikuussa, että minulla on kevätkutina. Ei kyllä kauheasti kutise enää.
Viime päivät ovat olleet nimittäin todella talvisia. Joskus on aurinko paistanut, mutta siinä onkin sitten ollut kaikki kevääseen viittaavat asiat. Sen sijaan on ollut pakkasta, lunta on satanut ja hiihtäjiä olemme bongailleet ennätyslukemiin saakka. Uutisissakin puhuttiin viime viikolla siitä, että tämä talvi on harmain miesmuistiin.
Olen yrittänyt hienovaraisesti sivuuttaa talvi-ei-lopu-koskaan-MISSÄ-OLET-KESÄ!!!-ajatukseni ja pitää positiivisen mielen. Mutta eilen, lunta polviin asti rämpiessäni meinasi iskeä epätoivo. Minä en vain päässyt eteenpäin. (Valo tepasteli vieressäni, eikä uponnut yhtään. Välillä olisi ihan mukavaa painaa 30 kiloa vähemmän...)
Minulla on siis ollut hieman motivaatio-ongelmia. Tuolla karvaisimmilla perheenjäsenellämme taas ei niinkään. On se kieltämättä aika mahtavaa, että ulkona saa sataa lunta, vettä tai vaikka kissankokoisia rakeita, ja silti Valo touhottaa menemään. Ja täysin tyytyväisenä vieläpä.
Minulla taitaa olla vielä hiukan opittavaa tästä positiivisesta ajattelusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti