Pyry oli varsinainen sirkuskoira, ja opetimme sille temppuja aina hulavanteen läpi hyppäämisestä pianonsoittoon. Pyryä ei kuitenkaan koskaan varsinaisesti kasvatettu. Sen takia se räyhäsi hihnassa, haukkui ovikellolle ja pissasi sisälle. Vasta Valon hankittuamme ymmärsin, miten koiran käytös on täysin riippuvainen omasta käytöksestä. Ennen saatoin esimerkiksi ajatella, että "ei sitä voi kouluttaa, kun se on tuollainen jäärä".
Pyry oli kuitenkin aivan mahtava koira.Vietin sen kanssa paljon aikaa ja se oli aikoinaan minulle todella tärkeä. Kun Valo tuli mukaan kuvioihin, tuli Valosta kuitenkin minulle heti se kaikista tärkein ja rakkain koira.Onhan se minun ihan oma koirani.
Pyry ja Valo tulivat yllättäen hyvin toimeen, ottaen huomioon, ettei Pyry tullut toimeen oikeastaan kenenkään koiran kanssa. Pentuna Valo härnäsi Pyryä aika paljon paiskimalla sitä tassulla naamaan, mitä Pyry ei luonnollisesti oikein arvostanut. Se murisi ja näytti hampaita, mutta kun signaalit eivät menneet tuolle tohelolle perille, meinasi Pyry kerran jopa puraista Valoa. Onneksi ehdin väliin. Ärsyttäminen jatkui tietenkin joka tapauksessa, loppuun saakka.
Olen silti iloinen, että Valo ja Pyry tapasivat toisensa. Ja välillä, kun toivo oli jo lakannut, ne taisivat jopa viihtyä toistensa seurassa. Ainakin hetken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti