Otetaan esimerkki A. Minulta tippui toissapäivänä purkkapaperi lattialle, enkä viitsinyt nostaa sitä heti, vaan menin sohvalle hetkeksi lepäilemään. Hetken istuttuani Valon leukaperät alkoivat jauhamaan jotain paperista. Purkkapaperihan se suusta löytyi. Kun otin sen pois, sain vastaukseksi vain pari viatonta hännänheilautusta.
Kuviota selkeyttäkseeni otetaan vielä esimerkki B. Tipautin kerran aamukiiressä lapasen lattialle. Jätin sen lattialle lojumaan ja juoksin bussipysäkille. Kotiin tullessani lapanen oli paitsi eri paikassa, kuin mihin se tippui, myös kauttaaltaan märkä.
Myös esimerkiksi lattialla välillä majailevat villasukat siirtyvät kuin itsestään huoneesta toiseen. Pahimmillaan tilanne on kuitenkin silloin, kun vierailemme tuttujen luona, joilla on lapsia. Kaikki lasten lattialla lojuvat lelut ovat Valon logiikan mukaan nimittäin sen leluja. Tai vähintäänkin lainattavissa olevia leluja, joita voi hyvillä mielin vähän pureskella ja kuolata. Nykyisin otammekin sille aina oman lelun mukaan. Kumma kyllä, ne kaikki muut lelut tuntuvat silti paljon kiinnostavemmilta...
Taivaan kiitos kuitenkin kaikille koirajumalille, sillä jotain tästä asiasta olemme silti onnistuneet Valolle opettamaan. Nimittäin jos ruokaa tippuu lattialle, sitä ei saa ottaa ennen kuin saa luvan. Jos saa. No, jos rehellisesti puhutaan, kyllä se melkein aina saa.
 |
| Valon valtauksiin kuuluu myös lattialle laitettu vieraspatja. |
Valo ei saa tulla meidän sänkyymme, mutta jos lattialle on asettettu vieraspatja, on se paitsi vieraan peti, myös Valon peti. Kuva on otettu syksyllä 2010. Siskoni kävi meillä yökylässä, ja kun hän kävi nukkumaan, asetti Valo ruhonsa erittäin itseoikeutetusti siskoni jalkojen päälle. Aamulla, kun siskoni nousi sängystä, valtasi Valo sängyn kokonaan itselleen. Ja toi vielä oman lelunsa sinne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti