Ikävä

Niin se vain on. Kauhea ikävä. Valo on M:n vanhempien kanssa mökillä, kun me taas jäimme kotiin ahertamaan.  Eilen ne lähtivät, ja minä mietin vielä viime hetkellä, että päästänkö Valoa ollenkaan menemään.

Sitten se pahainen koira kuitenkin onnistui näyttämään sen verran surkealta ja tylsistyneeltä, että en voinut muuta kuin antaa sen mennä.

Muuten olisimme lähteneet mukaan ja koko ongelmaa ei olisi syntynyt, mutta M:llä on tänään koulua ja minulla huomenna töitä. Velvollisuudet kutsuvat siis. Jos Valo olisi jäänyt kotiin, se olisi tietenkin lenkeille päässyt, mutta mökillä se voi olla vaikka koko päivän ulkona, jos tahtoo. Ja aivan varmasti tahtookin.

Kiusaan välillä Valoa (sen tietämättä) sanomalla sitä mamoksi. Sitä se kyllä onkin, mutta tällä kertaa taidan minä itse olla se mamo. Valo ei ole vielä ollut edes kokonaista vuorokautta poissa, ja silti minä katselen melkein tippa linssissä sen kuvia.

Onneksi jälleennäkeminen korvaa kaiken.