Ihan pihalla

Nyt minä sen ymmärrän. Kaikki ne tuhannet suomalaiset, jotka kesän tullen istuttavat perennoja ja kitkevät rikkaruohoja viidettä tuntia putkeen.

Oman pihamme saatuamme meistä on tullut ihan samanlaisia. Basilika sinne, pinaatti tuonne. Kaiken sen istutuksen, kitkemisen ja ruohonleikkuun lomassa luulen, että Valo on nauttinut pihalla olemisesta kaikista eniten. Se ei enää muuta haluaisikaan tehdä kuin oleskella pihalla, etsiä ojasta keppejä ja katsoa ohilipuvia lapsia ja muita kanssakulkijoita.

Jos Valon päästää pihalle aamulla, se ei sieltä haluaisi enää pois koko päivänä. Sisälle mentäessä se pyytää heti takaisin ulos. Eikä lenkitkään oikein kiinnosta, kun hajut voi saada kätevästi pihaltakin.

Ja mikäs siinä. Ei meidän piha mikään puutarhaunelma ole, mutta se on kotoisa ja meille sopiva. Etäpäivinä voi tehdä töitä ulkona, eikä työnteko tunnukaan työltä. Ruoka-aikoina voi mennä terassille grillaamaan, joka sekään ei oikein tunnu ruuanlaitolta.

Piha on hyvästä syystä kesällä varakoti. Siellä kaikki tekeminen tuntuu jotenkin kivemmalta. Rennommalta.