Sivut

11.1.2014

Kuinka paljon koiran pitäminen maksaa?

Noin 44,25 euroa kuukaudessa, jos halutaan olla tarkkoja. 

Valo maksoi meille viime vuonna suunnilleen 531 euroa, mikä kuulostaa mielestäni varsin kohtuulliselta.

Aikaisempina vuosina Valoon on kulunut kyllä enemmänkin rahaa. Esimerkiksi silloin, kun Valo sai päähänsä maistaa rotanmyrkkyä, maksoi se pelkästään eläinlääkärikuluineen ja lääkkeineen lähemmäs viittäsataa euroa. Lisäksi ensimmäisenä vuotena koiraan kului aika paljonkin rahaa. Koiran ostohinnan lisäksi rahaa kului eläinlääkärikäynteihin ja välttämättömiin tarpeisiin, kuten harjaan, hihnaan ja koiranpetiin. Myös vähemmän välttämättömiä tarpeita, kuten lelukori, pesuaine ja liuta älypelejä, tuli ostettua.

Olen välillä varsinkin koiraharrastuspiireissä saanut sellaisen fiiliksen, että mitä enempi koiraansa käyttää rahaa, sen "parempi" koiranomistaja on.  Koiraansa kuluttaminen nähdään huolenpitona. Toki usein paljon koiraansa rahaa käyttävät pitävät koiristaan erityisen hyvää huolta. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö vähemmän kuluttavat omistajat voisi huolehtia koiristaan ihan yhtä hyvin. Ja niin, kyllä minäkin Valoon kulutan, mutta rahan sijasta aikaa.

Rahaakin tietysti meni, se reilu 500 euroa. Alla vielä eriteltynä, mihin rahat oikein hupenivat.

***

Ruuat 150 e
Valo syö Jahti & Vahti -kuivanappuloita. Vuodessa säkkejä kuluu noin viisi. 15 kilon säkit maksavat noin 25-30 euroa. Ensimmäisenä vuotena syötimme Valolle Royal Caninin penturuokaa, ja se oli varsin hyvä, mutta hinnakas nappula. Jahti & Vahti ei eroa laadultaan kamalasti merkkiruuista, ja Valo syö sitä hyvällä ruokahalulla. Valo saa aika usein ruokaansa myös esimerkiksi kanalientä, jauhelihaa, riisiä tai muuta vastaavaa ruokaa, mitä omasta ruuanlaitosta on jäänyt yli.

Luut ja muut herkut 20 e
Herkkuvarastossa pitää aina olla pieniä puristeluutikkuja, joita Valo suorastaan rakastaa. Lisäksi olemme välillä ostaneet jäniksenkorvia ja jotain muita rouskuteltavia herkkuluita. Kotona lattioilla seilaa myös yksi ikiluu. Se on ihan tavallinen luu, jota Valo on jo puoli vuotta kanniskellut ympäärinsä ja nuollut, mutta  hampaillaan se ei ole siihen koskenut.

Lelut 5 e
Kaikki lelut, mitä viime vuonna olen ostanut, ovat olleet käytettyjä. Valo sai mm. Mörön, Vihaisen Linnun sekä Nasun. Joululahjaksi Valo sai niin ikään käytettyjä leluja. Leluilla Valo leikkii yleensä sen verran nätisti, että olemme koko koiran elinoloaikana heittäneet pois vain pari täysin muodottamaksi ja täytteettömäksi mennyttä lelunriekaletta. Niin ja yleensä mitä kuluneempi lelu on, sen kivempi sillä on leikkiä. Siis koiran mielestä.

Eläinlääkäri 135 e
Kastrointi maksoi tasan 135 euroa kaikkine kuluineen.  Muita eläinlääkärikuluja ei viime vuonna onneksi ollut. Tänä vuonna Valon rokotukset pitää uudistaa, joten se tulee lisäkuluksi kuluvalle vuodelle.

Punkkipanta 20 e
Ostamme Valolle joka kevät apteekista punkkipannan. Olemme käyttäneet Scalibor-pantoja, ja ne ovat toimineet hyvin. Myynnissä on myös yrttipantoja, mutta niistä ei ole ollut huomattavaa hyötyä. Myös liuoksia olemme kokeilleet, mutta nykyään tyydymme pantaan, joka on testattu toimivaksi.

Matolääkkeet 16 e
Valo saa kahdesti vuodessa matolääkkeen. Lääke maksaa noin 8 euroa, ja siitä riittää yhdeksi kerraksi. Olemme ostaneet luunmuotoisia Drontalin lääkkeitä, ja Valo on niihin ihan hulluna. 

Agility 180 e
Hintaan kuuluu seuran jäsenyys, talvihallin hinta ja kahden möllikisan kisamaksut. Bensoja tähän ei ole laskettu mukaan, ne nostaisivat kyllä kuluja jonkin verran. Kuljemme talvihalliin joka viikko autolla, koska sinne on aika pitkä matka, mutta toisaalta jaan matkan seurakaverin kanssa. Kesäkaudella kenttä on paljon lähempänä, ja kuljemme sinne yleensä joko kävellen tai bussilla. Lisäksi summasta puuttuu palkkanamit. Olen käyttänyt lähinnä juustoa ja nakkeja, mitä nyt jääkaapista on sattunut löytymään. Nämäkin ovat tietysti osaltaan jonkin verran maksaneet, mutta kovin merkittävä menoerä tämä ei ole ollut.

Muut 5 e
Tämä muut-kohta sisältää yhden junalipun. Matkasimme kesällä Valon kanssa kerran mökille junalla, ja lemmikkipaikan ottaminen nosti junalipun hintaa viidellä eurolla.

***

Saatoin minä jotakin unohtaakin, mutta pääosin kulutus on tässä. Kallein menoerä viime vuonna oli siis agility, tosin sekin oli vain 15 euroa kuukaudessa. Kertahinta lienee jotain euron parin luokkaa, joten kalliiksi en agilitya sanoisi. Tänä vuonna harrastus kallistunee meidän kohdalla jonkin verran kisailun myötä. Toisaalta mukavasta harrastuksesta maksan mielelläni.

Olen muuten todella utelias tietämään, kuinka paljon sinä käytät koiraasi rahaa? Mihin rahaa kuluu eniten? Syötätkö marketti- vai merkkiruokaa? Käytkö kalliissa harrastuksissa vai panostatko pitkiin metsälenkkeihin?

19 kommenttia:

  1. Muuten oon rahankäytössä aika samoilla linjoilla kiitos opiskelijabudjetin, mutta meillä agility vie varsinkin talvisaikaan ihan hillittömästi tuohta. Yksityisen valmennus on talvijaksolta suunnilleen kolme ja puolisataa euroa, seuran treeni parin sadan tuntumassa ja jos tähän päälle hankkisi halliin vapaatreenioikeuden, olisi sekin avainpantteineen ja hallimaksuineen lähemmäs pari sataa. Noin muuten tosiaan mennään aika minimaalisilla kuluilla, mitä nyt joskus tulee ostettua heräteostoksena jotain höpsöä, mutta pientä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää lisätä, että muut harrastukset maksavat lähinnä viikoittaisen naminhankinnan verran. :D Ehkä tulevaisuudessa sitä tulee käytyä toko-, mejä- ja koiratanssikoulutuksissa ja -kisoissa, mutta toistaiseksi agility on kyllä aika tähtitieteellisen paljon kalliimpaa kuin muut lajit.

      Poista
    2. Oho, agility voi siis näköjään maksaa maltaitakin! Yksityiset tienaavat siten tietysti elantonsa, mutta kovilta hinnoilta ne silti tuntuvat. Olen itsekin katsonut, että olisi kiva ostaa irtovuoroja jostain halleista näin talviaikaan, mutta ne maksaa ihan tuhottomasti, joten on ainakin toistaiseksi jäänyt vain haaveksi.

      Poista
  2. Hehe.. meillä menee piiikkasen enempi. En jaksa koko vuotta laskea, mutta lasken keskimääräiset kuukausikulut mitä meillä menee kahteen koiraan (dalmatiankoira ja kääpiöpinseri)

    Ruoat: Mersu syö nappulaa säkillisen kuussa 53e plus erilaisia pakasteita 20e, Betty pelkästään pakasteita 30e yhteensä siis 103e

    Harrastukset: Meillä on joka toinen viikko Mersun kanssa tasapaino!-kurssi 38e ja Bettyn kanssa joka toinen viikko kaksi agilitytuntia 92e yhteensä siis 130e johon lisätään vielä matkakulut 50e ja omatoimi treenailut noin 20e eli harrastuksiin menee kuussa yhteensä 200e

    Muut: Herkkuihin menee kuussa arviolta noin 20e, Joka toinen kuukausi käydään hierojalla/fyssarilla joka maksaa 100e eli lasken sen tähän nyt puoleen hintaan 50e. Sitten on vielä vakuutukset joihin menee n.22e kuussa. Eli muita kuluja tulee noin. 92e kuussa

    Yhteensä noihin menee karkeesti arvioituna siis 395e kuukaudessa, eli vuodessa se tekis 4740e plus yllättävät kulut kuten eläinlääkärireissut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Härreguud minkä slaagin sain kuin luin tuon teidän summan! :D Tekisi kyllä itsekin mieli viedä Valo fysioterapeutille tai edes hierojalle, mutta odottelen vähän suurempia tuloja. Käyttekö yksityisellä agilitytreeneissä, kun maksaa noin paljon? Tuo tasapaino -kurssi kuulostaa myös mielenkiintoiselta!

      Poista
  3. Meillä menee ruokaan n. 30€/kk, sama ruoka menee kun teillä :)

    Harrastuksiin ei mee rahaa oikeestaan yhtään, viimevuonna tais mennä (bensoja ei lasketa) 100€, kun ostin hihnan ja pannan rallytokoon, sekä tulostin kyltit :D Missään ohjatuissahan ei olla käyty. +tietty vetovaljaat ja liinat

    Muut: Herkut vuodessa 30-50€, teen ne pääosin itse, sillä käytän niitä suuria määriä. Lelut teen myös itse... Viime vuonna tilasin manttelit, pannat ja hihnat, yhteensä ne kutakuinkin 50€... Junalippu Tuikun kanssa, yhteensä 10€

    Nyt tälle vuodelle olenkin tehnyt taulukon, sillä ajattelin laskea tarkkaan, kuinka paljon rahaa kuluu, mitä ostan ja näin, voin sitten loppuvuodesta tarkistaa, paljonko menee välttämättömyyksiin ja paljonko ostan ihan turhaa tavaraa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. J&V on todistetusti hyvä nappula :) Alkoi muuten heti kiinnostamaan, että mitä herkkuja teet ja kävin kurkkaamassa blogisi puolelta. Löytyihän sieltä pari reseptiä, ehkäpä innostun kokeilemaankin.

      Suosittelen kyllä taulukon käyttämistä! Siitä huomaa tosi hyvin, mihin sitä rahaa oikeasti kuluu. Yleensä sitä unohtaa aika nopeasti ne heräteostokset ja ajattelee olleensa tosi säästeliäs...

      Poista
  4. Oliko yksityinen el. , kun noin halpa kastrointi ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli! Vähän mietitytti että voiko se olla hyvä, kun on niin halpa. Tuttu kävi siellä kuitenkin "koekaniinina" leikkauttamassa oman koiransa, ja kun hän oli tyytyväinen, uskalsin minäkin mennä sinne :)

      Poista
  5. Täytyy varmaan itsekin tehdä laskelma omaan blogiin, sen verran mielenkiintoiselta vaikuttaa.

    Bensojen vaiktuusta ei kannata jättää kuitenkaan pois laskuista, koska ainakin näillä bensanhinnoilla ne tekevät suuren loven lompakkoon ja treenejä harvemmin saa yhdistettyä mihinkään kauppareissuun tai vastaavaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyn mielenkiinnolla lukemassa, jos teet!

      Kyllähän ne bensat tosiaan maksaa aika reippaastikin. Meillä onneksi bensaa palaa useimmiten vain talviaikaan, kun sisähalli on sen verran kaukana kotoa. Ja nekin kulut saa puolitettua seurakaverin kanssa. Ei se silti taida mikään ihan pikkusumma olla.

      Poista
  6. Tuota kastrointia ihmettelen kyllä! Urpolla oli loppukesästä haava tassussa ja hieman rähmää silmissä ja niiden tarkistuttaminen eläinlääkärillä maksoi yli 300 euroa.

    Ennen syötimme Urpolle Jahti Vahtia, mutta herkän vatsan takia oli pakko siirtyä nappulamerkkiin, joka maksaa 75 euroa per 12 kiloa. Sikamaisen kallista siis, mutta eipähän tarvitse kerran kuussa jännittää, tekeekö Urpo ripulit matolle vai sohvalle!

    Toisin sanoen en uskalla edes karkeasti arvioida kuinka paljon Urpoon menee rahaa vuodessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kyllä ihmettelin sitä, koska kaikki muut olisivat veloittaneet vähintäänkin tuplasumman. Mutta oikein hyvä ja pätevä lääkäri oli. Tuo 300 euroa kuulostaa taas aika hurjalta summalta!

      Nojoo, jos vatsa ei kestä niin sitten se ei kestä. Mielummin sitä silloin vähän panostaa ja koirallakin on parempi olla.

      Poista
  7. Joo, mäkin aloin miettiä, että kyllä meillä menee varmasti enemmän, kun ottaa mukaan perus treenien lisäksi vapaatreenit, koulutukset, kilpailumaksut ja bensat näihin kaikkiin. Lisäksi vielä muiden harrastusten treenit, koulutuksissa me ei juurikaan muissa kuin agissa käydä, mutta monet käyvät niissäkin. Ja treenien lisäksi kisalisenssi ja seuramaksut. Meillä myös syödään hintavampaa ruokaa. Pitääkin tehdä itsekin vastaava postaus, ihan mielenkiinnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuosta taitaa tulla jo aika iso summa. Luen mielenkiinnolla, jos teet vastaavan postauksen!

      Poista
    2. Innostuinkin vähän ja raapustin jo heti eilen. :) Kyllähän siitä tuli vähän enemmän menoja.
      http://susiasukit.blogspot.fi/2014/01/paljonko-mudielain-syo-valuuttaa.html

      Poista
    3. Hei, kiva! Käyn heti lukemassa.

      Poista
  8. No ei teillä kyllä paljoa mene! Pitäisi itsekkin tehdä tälläinen postaus, näkisi kerralla selvästi paljonko sitä rahaa menee ja mihin! Sekä pitäisi ruveta kyselemään sterkkauksen hintoja Seralle, mutta ne on varmaan yksityiselläkin yli 400€.. Missä käytit Valon leikuutettavana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä me aika halvalla ollaan päästy. Hintojen seuraaminen oli kyllä mielenkiintoista ja opettavaista, suosittelen! Valo leikautettiin eläinlääkäri Marjatta Laaksolla Vantaan puolella. Lääkäri oli kyllä oikein pätevä ja edullinen, ja menimme sinne tutun suosituksesta. Sympaattisuutta häneltä ei kyllä kauheasti liiennyt, mikä oli ehkä ainakin minunkaltaiselleni herkkähipiäiselle pieni shokki.

      Poista