Tapaus kananmuna

Sitä voisi luulla, että kananmunan syöminen ei olisi mikään erikoinen juttu koiralle. Että kananmunan saatuaan, koira vain rikkoisi sen hampaillaan ja pistelisi poskiinsa. Tai niin minä ainakin luulin.

Kuinka väärässä sitä voikaan olla.

Kananmunia Valo on syönyt jo pienestä lähtien, niin raakana kuin kypsennettynäkin. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kokonainen kananmuna.

Itse olin ihan täpinöissäni, melkein sekuntikello kaulassa odottamassa, että kuinka nopeasti Valo hoksaa rikkoa munan. Omasta innostuksestani huolimatta Valo vain katsoi kananmunaa, nuuhki sitä vähän ja lähti sitten pois. Sitä ei voinut vähempää kiinnostaa.

En halunnut jättää asiaa kesken ja päätin että kyllä se Valo vielä innostuu, tavalla tai toisella. Käytin häikäilemättä hyväkseni Valon heikkoutta: liikkuvia esineitä. Aloin pyörittelemään ja rullailemaan kananmunaa maata pitkin ja samalla näyttämällä itse tosi innostuneelta (tässä kohtaa olin ihan tyytyväinen, että episodi tapahtui mökillä, eikä esimerkiksi kerrostaloasuntomme pihapiirissä). Ja se toimi! Mutta heti kun kananmuna pysähtyi, lopahti myös Valon kiinnostus.

Ja siinä aikamme touhuttuamme, minun pyöriteltyäni kananmunaa ja Valon juostessa perään ja sitten jättäessä sen, se lopulta hajosi. Ei Valon hampaiden, vaan minun pyörittelyni ansiosta. Kun Valo tajusi, että hei, siellähän on jotain tavaraa sisällä, se innostui ja hörppi sisällön suihinsa ja pureskeli kuoret.

Ei siis mennyt ihan just presiis kuin odotin. No, olihan tämä ensimmäinen kerta. Ehkä seuraavalla kerralla?