Ensinnäkin: minulla ei ole halaistua hajuakaan, mitä perinnöllisiä sairauksia noutajilla – tai edes tollereilla – on. Valon lonkkia (tai mitään muutakaan) ei ole koskaan kuvattu. Vaikka tietysti se pitäisi tehdä, varsinkin kun harrastamme agilitya. Mutta enpä vain ole saanut aikaiseksi.
En ole koskaan syöttänyt Valolle mitään vitamiineja niin, että sen turkki kiiltäisi ja hampaat loistaisivat. Valolla on yksi shampoo, joka sekin haisee pahalta ja sitä on käytetty viimeksi puoli vuotta sitten. Enkä läheskään aina jaksa pestä Valon likaisia tassuja, vaan annan sen itse puhdistaa itsensä. Lisäksi Valon korvien takana pesii ikitakut, joita välillä leikkaan pois mutta aina ne tulevat takaisin, kun en vain jaksa harjata sitä joka päivä. Tai edes joka viikko.
Entäs sitten kaikki koiraharrastustermit! En tunnista niistä varmasti puoliakaan. Mätsärit, muotovalio, mejä ja mitä vielä. Joku intoili minulle kerran, että hänen koiransa sai ensimmäisen sertinsä. Onnittelin mutta en tosiaan tiennyt mitä se tarkoittaa. Enkä tiedä vieläkään. Koiraroduista tunnistan yleisimmät, mutta en tiedä miltä näyttää esimerkiksi irlanninsusikoira, mastiffi tai pinseri.
Joskus mietin, millaista Valon elämä olisi, jos joku muu olisi sen kolme vuotta sitten noutanut omaan kotiinsa. Saisiko se juosta kymmenen hehtaarin maatilalla päivästä toiseen? Kiertäisikö se näyttelyitä joka viikonloppu turkki pörheänä? Kävisikö se aktiivisesti metsällä noutamassa, toteuttamassa itseään? Me emme ole koskaan edes kokeilleet metsästämistä ja noutamista.Toisaalta, ehkä asiat ovat ihan hyvin. Valo pääsee ainakin kolmasti päivässä lenkille, sen kanssa leikitään ja käydään agilityssa, se otetaan mukaan melkein kaikkialle minne vain mekin menemme (kuten valmistujaisjuhliin ja urheiluhallille...) ja sitä hellitään vähintäänkin joka päivä.
Tuolla se nytkin makoilee kyljellään, ihan tyytyväisen oloisena. Kohta menemme pitkälle lenkille. Ehkä otan frisbeenkin mukaan. Vähän kuin hyvitykseksi siitä, että sillä on takkuja korvissa ja kiiltämätön turkki.
Olen jo jonkun aikaa lueskellut blogiasi ja mielestäni nuo asiat eivät tee sinusta huonoa koiran omistajaa. Niin kauan kuin koira vaikuttaa onnelliselta ei ole syytä epäillä omistajuuttaan.
VastaaPoistaOlen itse miettinyt näitä samoja asioita ja kuitenkin yritän ajatella asian niin että koira kuitenkin vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä, sehän on pääaasia :)
Mukavat kesän jatkot teille! :)
Joo niinhän se taitaa mennä, onneksi! Mutta välillä kun sitä kuuntelee oikein omistautuneiden koiraharrastajien puhetta, tulee aika alisuoritunut olo. Mutta eihän tällaisilla asioilla ole loppupeleissä mitään merkitystä.
PoistaKiitos ja lämpöistä kesää myös sinulle! :)
Noista muutamaa kohtaa olen itsekkin mietiskellyt..ja samat asiat on pyörinyt päässä, mutta uskon että meidät on tarkoitettu toisillemme ja samoin teidät. Eli älä huoli, et ole huono koiranomistaja parista takusta huolimatta. ;)
VastaaPoistaJoo, näinpä se taitaa onneksi mennä :) ja vaikeaa se kyllä olisi oikeasti kuvitella, että tuo pörröhäntä olisi jonkun muun kun meidän kanssa, kun se tuntuu niin omalta.
PoistaOon kans jonkin aikaa jo lueskellut teidän touhailuja (haasteen muodossa mun pitää tälläkertaa oikein jättää jalanjälki asiasta), eikä musta kyllä tunnu siltä että valolla huono omistaja olis! Toki kannattaa ottaa selvää mainitsemistasi asioista ja opiskella tollereiden sairauksia. Eipä mullakaan ollut mitään tietoa Samperin kohdalla mitä kaikkea portugeeseissa voi olla! Ajan kanssa sitä vasta on alkanut kiinnostamaan asiat eritavalla ja silkasta uteliaisuudesta tulee tutkittua erilaisia sairauksia ja erirotuja. Mutta tää postaus oli oikeesti silti semmonen mikä meidän jokaisen pitäis tehdä ja jollanen mullakin on ollut työnalla jo kauan.. Ehkä tän kannustamana tuun myös kirjottamaan sen loppuun ja julkaisemaankin vielä :)
VastaaPoista"Pienen ja mukavan kommentin kirjottaminen ei vie kauaa, mutta se tuo saajalleen suuren ilon! Siks haastankin just sut kirjoittamaan muutamaan muuhun blogiin, tutuihin tai tuntemattomiin, piristävän kommentin ja haastamaan heidät tekemään saman.
Pistetään ilo kiertämään! :))"
Kiitos kivasta kommentista! :) Joo, eiköhän sitä tule ennemmin tai myöhemmin tutkailtua varsinkin noita perinnöllisiä sairauksia.
PoistaJa kirjoita ihmeessä! Tämän postauksen kirjoittaminen oli mukavan terapeuttista. Ja ihan mukavaa oli myös huomata, että suuret kuviot meillä on kuitenkin kunnossa, yksityiskohtia sen sijaan voisi viilata varmaan ikuisuuksiin asti.
Eipä meilläkään ollut paljon käryä mistään metsästyskokeista, mutta Urpon myötä niihin on päässyt tutustumaan ja homma alkanut hahmottua. Varmasti näyttelyjutuistakin ymmärtäisi enemmän, jos niihin jaksaisi perehtyä käytännön kokemuksen kautta.
VastaaPoistaUrpon kasvattaja on onneksi pitänyt huolta siitä, ettei perinnöllisiä sairauksia pitäisi kovin suurella todennäköisyydellä olla, näin uskon myös Valon kasvattajan toimineen.
Enpä totta puhuen minäkään tiennyt agilitystä hölkäsen pöläystä ennen kuin aloimme sitä harrastamaan. Ja toisaalta, eihän sellaisella tiedolla teekään mitään, jos sillä ei tee mitään.
PoistaJa mitä kasvattajaan tulee: tuota samaa epäilen (ja toivon!) minäkin.
Eikös se ole tärkeintä, että koira itse on tyytyväinen ja sille tarjotaan mieluista puuhaa? :) Oli se sitten mitä tahansa. Suurin osa koirista on varmasti onnellisimmillaan, kun ne saavat puuhastella omien ihmistensa kanssa kaikkea pientä arkipäiväistä. Valtaosa koiran kanssa elämisestä kuitenkin on ihan sitä tavallista arkea vaikka kuinka harrastuksissa hifistelisikin. Viis koekäynneistä ja titteleistä, ei koira niistä mitään tajua :)
VastaaPoistaTulipas tästä kommentista hyvä mieli, kiitos siitä :) Joskus sitä vaan näköjään tarvitsee muistuttaa itseään, että mitkä asiat ovat oikeasti niitä tärkeimpiä.
PoistaTämä on todella hyvä teksti (jään seurailemaan blogia muutenkin, harmi vain kuin lukija -kuvake ei toimi ainakaan minulla :-(). Nämä ovat sellaisia asioita, joita varmasti monet HYVÄT koiranomistajat joskus pohtivat (huonoksi lasken sellaisen, joka ei ole kiinnostunut koiransa hyvinvoinnista ja elämänlaadusta tai tahallisesti tekee siitä huonon, esim kurittamalla tai laiminlyömällä koiraa). Itsekin vanhan koiran kanssa olin varmasti aikalailla samanlainen koiranomistaja kuin sinä (tosin olin alle kymmenvuotiaana ahminut jo sisääni hillittömästi rotutietoutta, mutta sillä nyt ei ole mitään väliä sen kanssa, onko hyvä koiranomistaja vai ei :'-)), koira söi ihan perussafkaa eikä sitä ollut kuvattu, tosin sen kanssa ei harrastettukaan mitään erikoista. Itse olen joissain asioissa myös todella saamaton, esim. halusin alkaa barffaamaan (eli syöttämään raakaruokaa) edellisen koiran kanssa, mutta en sitten saanut sitä koskaan oikein aloitettua ja sitten jouduinkin jo yllättäen luopumaan ystävästäni. En pitänyt itseäni silloinkaan surkeana koiranomistajana, sillä koira oli peruskoulutettu, ja niitä asioita, missä oli vielä ongelmia, harjoiteltiin ja vahvistettiin koko ajan. Se sai säännöllisesti liikuntaa ja tekemistä ja sitä hellittiin ja rakastettiin paljon. Ja se eli viimeisiin päiviinsä asti täysin tyytyväisenä ja iloisena itsenään, viimeisenä päivänä sairaus ja kivut veivät sitten voimat.
VastaaPoistaNyt uuden koiran kanssa, kun olen tutustunut paljon enemmän harrastuihmisiin ja itse harrastuksiinkin, on tullut joskus samoja ajatuksia mieleen. Itse olen sitä mieltä, että muiden puheet ja egonnostattelut yms. pitää vain jättää huomiotta ja yrittää itse keskittyä kehittämään niitä asioita koiranomistajuudessaan, mitä ehkä kokee voivansa parantaa (sillä kukaan ei ole täydellinen, ei kukaan koiranomistajakaan, eikä tarvitse olla, koira voi elää varmasti hyvän ja onnellisen elämän muutenkin), kuten minä esim. olen aloittanut nyt uuden koiran kanssa sen barffauksen. Ja yrittänyt kehittyä muutenkin niissä asioissa, joissa voin, jotta koiranikin saisi mahdollisimman hyvän elämän.
Kuitenkin, pelkästään se, että sinä ajattelet asiaa, kertoo siitä että olet kiinnostunut koirasi elämänlaadusta. En usko, että olet siis yhtään surkea koiranomistaja, parannettavaa löytyy varmasti, jos jotain haluaa tehdä (kuten meillä kaikilla), mutta koirasi on varmasti ihan tyytyväinen tilanteeseensa ja siihen, että saa viettää aikaa ja puuhastella yhdessä mukavien ihmistensä kanssa.
Tuli pitkä ja sekava viesti, mutta toivottavasti ymmärrät pointtini. :-)
Voi kiitos paljon kivasta kommentista :) Tästä tuli hymy huulille!
PoistaOlet kyllä ihan oikeassa, eiköhän hyvä koiranomistaja ole sellainen, kenellä on onnellinen koira. Kaikki harrastukset, ruokahifistelyt sun muut ovat sitten vain sellaista omaa kivaa, millä voi toki koirankin elämää ilostuttaa.
Välillä sitä vaan jää ajattelemaan tällaisia asioita, kun juttelee muiden koiraihmisten kanssa. Mutta tosiaan, kunhan itse keskittyy olennaiseen ja yrittää aina parantaa omaa tilannettansa, niin ollaan jo hyvillä vesillä :)
Heeii. :) Toisinaan on itselläkin sama olo, että et todellakaan ole yksin! Leuka pystyyn, tekemällä ja virheistä oppii. Mullakaan ei ollut hajua, mikä on esineruutu enkä vieläkään tiedä mikä on CACIB ja miten ne värit menee näyttelyissä. Samassa kanootissa ollaan :)
VastaaPoistaLohduttavaa kuulla, että en ole yksin :) Ja oli muuten pakko googlata CACIB! Mutta joo, ei kai kukaan voi olla täydellinen. Tekemällä oppii.
PoistaOI voi, kuinka elämän makuista kirjoitusta sinulta Emma :) Tämän kaltaisia kirjoituksia, kolumneja ja blogejakin olen bongannut muutaman, ja sävy yhtälailla sama. Ja voi hyvänen aika, kun sitten vertaa näitä elämänkokemuksia ja normaalia arkea siihen, mitä mm. Tollereiden rotumääritelmä sanoo; "..n erittäin reipas, valpas, päättäväinen ja vilkas. Luonteeltaan tolleri on yhtä aikaa sekä herkkä että itsepäinen, ja sen kasvatus vaatii määrätietoisuutta ja selkeitä rajoja. Toimintatarmonsa ja dominointitaipumuksensa vuoksi tolleri ei sovi pelkäksi seurakoiraksi."
VastaaPoistaNo juu, tottahan tuo on, mutta samalla annetaan ymmärtää, että tolleri on jotenkin vaikea ja kamalan haasteellinen ja oikeastaan vain TOSI HARRASTAJAT ansaitsevat tämän koirarodun huomion. Minulla on ensimmäinen tolleri nyt, ja voin sanoa että kunhan sille antaa terveellä tavalla aktiviteettia päivittäin (ja sadepäivinä oleillaan vaan..) niin sen kanssa taatusti pärjää. Me emme harrasta mitään hienoja harrastuksia (vielä ainakaan) mutta meidän neiti on innoissaan kun käydään koirapuistossa tapaamassa kavereita ja metsälenkit on aivan ihania myöskin.
T. Heta ja sen emäntä
Voi kiitos! Samoilla linjoilla olen. Tosin onhan se toki parempi painottaa rodun aktiivisuutta, ettei ihan kuka tahansa laiskajaakko ota tolleria vaikkapa vain kauniin ulkonäön takia.
PoistaNiinhän se menee, eivät ne koirat harrastusten päälle ymmärrä. Kun on tarpeeksi virikkeitä, kuten mainitsemasi koirakaverit ja metsälenkit, niin kyllä se tollerin onnellisena pitää :) Sitten kun sen sisäistäisi vielä itsekin, niin oltaisiin jo hyvällä mallilla.
Iloisia ja oranssintäyteisiä hetkiä Hetan kanssa! Mahtavan rodun olet valinnut :)
Hei! Ensimmäiseksi haluaisin kiittää erittäin kiinnostavasta ja hyvin kirjoitetusta blogista! En ole aiemmin seuraillut juuri minkäänlaisia blogeja, mutta tähän taisin heti jäädä koukkuun...
VastaaPoistaMeillä ei vielä edes ole koiraa, mutta toivottavasti keväämmällä olemme saamassa Novascotiannoutaja -pennun, jos kaikki menee hyvin. Koska minulla tai miehellänikään ei aiemmin ole ollut omaa koiraa, olemme yrittäneet perehtyä koirakirjallisuuteen ym. mahdollisimman hyvin, ja tätä koiranpennun hankintaa on alettu suunnitella jo viime syksystä. Minullakin on nettiä ym. lukiessa kieltämättä hiukan häirinnyt silloin tällöin kommenteista huokuva ajatus, että tämän rodun "ansaitakseen" pitäisi alkaa hurjasti harrastaa kaikenlaisia hienoja koiraharrastuksia. Jostain luin, että kaikkien tollereiden pitäisi saada säännöllisesti noutaa oikeita lintuja... kääk, täytyyköhän miehen nyt sitten aloittaa metsästysharrastus ihan vain jotta pystymme antamaan tulevalle koirallemme oikeanlaisia elämyksiä.... no toki vähän nyt liioittelen, mutta yhtä kaikki olemme aika paljon pohtineet, että riittääkö se koiralle, jos treenailemme noutamista ja jäljestystä oman perheen kanssa lähimetsissä (tavallisilla ruokapalkkioilla - ei pakastettua jäniksen tai variksen raatoa...), mutta emme vie mihinkään tasokokeisiin tms. Toki voihan olla, kuten aiemmissa kommenteissakin on mainittu, että nälkä kasvaa syödessä, ja mitä enemmän koiran kanssa touhuaa, sitä enemmän esim kilpailujututkin alkavat jatkossa kiinnostaa.
Tätä blogia lukiessa olen tullut ilokseni entistä vakuuttunemmaksi siitä, että tolleri sopii hyvin lapsiperheeseen, jos vain perheen vanhemmilla on järki päässä ja pystytään sopimaan pelisäännöistä. Uskon, että kouluikäiset lapset voivat oppia hyvin leikkimään koiran kanssa, jopa innostuneemmin kuin aikuiset. Meillä 3 innokasta aarrteenpiilottajaa odottaa jo kovasti milloin se oma koiranpentu saapuu "lauman" lisävahvistukseksi...
Moikka! Ensinnäkin, iso kiitos viestistäsi, siitä tuli hymy huulille :)
PoistaMukava kuulla, että olet samoilla linjoilla. Meillä ei Valo ole variksenraatoihin koskenutkaan, mutta veikkaisin vahvasti, että se on siitä huolimatta oikein tyytyväinen eloonsa. Rodunomaisia aktiviitteja voi tosiaan hyvin harrastaa ihan itsekseenkin.
Tolleri sopii aivan varmasti hyvin aktiiviseen lapsiperheeseen, kun rajat ovat kaikilla selvät. Tsemppiä pennun hankintaan! Teillä on taatusti edessänne paljon onnellisia hetkiä tulevan tollerinne kanssa :)