Hyvää elämää

Miten kaikki tuntuukin paljon paremmalta, kun ulkona on lämmin.

Lenkeistäkin on salakavalasti tullut melkein puolet pitempiä kuin talvella. Ja eipä tullut talvella jahdattua yhtäkään sorsaa, kastettua tassuja lätäköissä tai syötyä yhtäkään ruohonkortta. Tuulenvirekin tuntuu kesäisin aika paljon mukavemmalta.

Toivottavasti hienot ilmat jatkuisivat läpi koko kesän. Toisaalta, jos ulos lähtiessä ei tarvitse pukea villasukkia ja pipoa, ollaan jo plussan puolella.

Kolme vuotta kotona

Tasan kolme vuotta sitten Valo tuli meille.

En olisi muistanut sitä, ellen olisi lukenut minun ja M:n vanhoja tekstiviestejä. M lähetti minulle päivää ennen pennun hakemista viestin, jossa luki "Tiedätkö mikä päivä huomenna on?" ja minä vastasin että "Onnenpäivä!". Nuo viestit minä kyllä muistan.

Muistan myös sen toiveikkaan ja pelonsekaisen fiiliksen, mikä minulla oli, kun ajoimme hakemaan Valoa. Ja sen jännityksen, kun ensimmäistä kertaa sain silittää omaa koiraani, heittää sille lelua ja katsella kuinka se leikki sisarustensa kanssa.

Ja muistan sen epätoivon hetken, kun lähdimme ajamaan kotiin, ja Valo itki kurkku suorana haluavansa takaisin. Sitten, kymmenen minuutin kuluttua, itku lakkasi ja Valo nukahti. Silloin minä ajattelin, että tämä on nyt meidän koira.

Kolmeen vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista. Olemme käyneet pentukursseilla, tokossa, agilityssa, koirauimalassa ja koirakouluttajalla. Valo on syönyt litratolkulla lunta, laatikollisen rotanmyrkkyä ja pussillisen pähkinöitä. Olemme opettaneet Valolle kierimistä, ravistelua, noutamista ja valonkatkaisijan painamista. Olemme tutustuneet naapureihin ja tavanneet lukuisia muita koiraihmisiä. Valo on saanut lastillisen koirakavereita ja kourallisen vihollisia.

Vaikka tämä onkin klisee, aika todella on mennyt ihan hirvittävän nopeasti. En voi uskoa, että Valo on ihan oikeasti jo 3-vuotias ja aikuinen koira.

On siinä tietysti hyvätkin puolensa, ettei Valo ole enää pentu. Ei esimerkiksi tarvitse enää suojella mattoja kuin pyhintä omaisuutta ja rynnätä pää kolmantena jalkana ulos, kun Valo aamulla herää. Eikä Valoa tarvitse enää kantaa kotiin, vaikka lenkki vähän venähtäisikin.

Ja kaikista tärkein: pentuna Valoa ei voinut kunnolla halata kun se oli niin pieni. Nyt voi.

Kentällä

Emme ole harmikseni päässeet ohjattuihin agilitytreeneihin kahteen viikkoon. Olen yrittänyt korjata tilannetta ja olemme käyneet kentällä ihan vaan kahdestaan.

Kisoihin lähteminen alkaa jo kuumottaa. Tänään teimme hiukan keppejä, ja ne menivät niin hyvin, että ajattelin hetken että olen tullut väärän koiran kanssa harjoittelemaan. Ei sillä, etteikö ne aiemminkin olisi menneet ihan hyvin. Mutta nyt Valo näytti ihan oikealta agikoiralta, kun se viiletti keppejä selkä matalana ja täydellisessä rytmissä.

Kontaktit A:ta lukuunottamatta sen sijaan ovat vieläkin aika retuperällä. Olisin kuvittelut, että A olisi puomia haastavempi, kun siinä tullaan niin kovalla vauhdilla alas. Monimutkaiset ovat koiran ajatukset... Puomissa ongelmana on, että Valo kyllä pysähtyy esteen lopussa, mutta ei laita tassujaan maahan, vaan jää kokonaan esteen päälle ihmettelemään. Tämän luulisin saavamme kyllä aika nopeasti kuntoon. Keinua sen sijaan emme ole tehneet juuri ollenkaan, ja minä koitan olla ajattelematta, että sellainenkin este on olemassa. Vaikka tietysti sitä pitäisi ajatella, ja varsinkin harjoitella.

Muuten sujuu jo aika hyvin. Minä töppäilen tietysti vieläkin aika ajoin mutta kyllä se koira kuitenkin välistä osaa mennä oikeaan suuntaan. Katselin jo hiukan tulevien möllikisojen päivämääriä. Ehkä johonkin niistä osallistumme – jos vain uskallan lähteä.

Etsivät

Eilinen päivä oli aika täydellinen.

Ulkoilua kertyi yhteensä neljä tuntia, mikä taitaa olla tämän kevään ennätys, jollei mökkireissuja lasketa mukaan. Minä löysin kevään ensimmäiset metsäorvokit ja Valo löysi uuden lammen. Se oli liejuinen ja haisi pahalta. Juuri Valon makuun, siis.

En ajatellut

Koiran omistaminen tuo mukanaan niin paljon asioita. Niin hyviä kuin huonojakin juttuja - ja muutamia ihan odottamattomia asioita. Minä en todellakaan odottanut esimerkiksi...

...viettäväni aikaa agilitykentällä sunnuntaina iltayhdeksältä, täyden kaatosaateen vallitsemana ja huutamassa kurkku suorana "PUTKEEN"

...että kiukkuisena ja väsyneenä, välillä paras vaihtoehto on heittää koiralle frisbeetä

...olevani niitä ihmisiä, jotka höpöttävät omalle koiralleen kaikenlaista hölmöä

...joutuvani oikeasti imuroimaan jokaikinen päivä lattialla lainehtivia koirankarvoja

...että koira voi yhtäaikaa haista mädälle kalalle, kuivuneille sammakoille ja jollekin hyvin pilaantuneelle sen kahlattua uitua sukellettua likaisessa ojanpenkassa

...koirien todella pitävän siitä, että ne haisevat mädälle kalalle, kuivuneille sammakoille ja jollekin hyvin pilaantuneelle

...että hymyilisin joka kerta, kun astun ulko-ovesta sisään kotiin

Mitä tähän voisi enää lisätä. Koiranomistajat ovat kyllä onnekkaita. Ja vähän höperöitä.

Aamumökötys

Täällä alkaa jokainen aamu samalla tavalla - pää sängyn reunalla.

Ei nimi koiraa pahenna

Minä olen melko tyytyväinen koiramme nimeen. Valo. Kasvattajan luona Valoa kutsuttiin vielä Leoksi. Halusin kuitenkin jotain muuta. Ehdotin M:lle ensin nimeä Jalo, joka tuli hyvin innovatiivisesti mieleeni jostakin Disneyn vanhasta koiraelokuvasta. Siitä nimi jalostui (eli valostui) lopulta Valoksi.

Valo näyttääkin mielestäni ihan Valolta, eikä yhtään Leolta tai Jalolta. Valo tuo myös jokainen päivä valoa minun ja M:n elämään, että nimi on siinäkin mielessä varsin osuva. Välillä Valo on myös varsinainen valopää.

Koiran nimeäminen on mielestäni melko haastavaa. Olisi hyvä, että nimi olisi kaksitavuinen, jotta se olisi helppo lausua ja että koirakin oppisi sen nopeasti. Vaikkapa luoksepyydettäessä on hippasen helpompaa huutaa "Retu" kuin "Vilhelmiina". Ja sitten ikuisuusongelma - ottaakko ihmisnimi vai koiranimi?

Iltalehden mukaan Suomen suosituimmat koirannimet ovat Bella, Jeri ja Rita. Myös esimerkiksi Nalle, Rolle ja Lilli ovat suosittuja. Osa omistajista sen sijaan on päättänyt päräyttää ja antanut astetta erikoisemmat nimet: hauskimpia koirannimiä, mitä olen kuullut on ainakin Riesa, Urpo, Otus ja Kutvonen.

Valoa ei löydy sadan suosituimman koirannimen listalta. Toisaalta Valo ei kyllä ole mielestäni mikään kovin erikoinen nimi. Onneksi kuitenkin lempinimiä voi antaa kahmalokaupalla! Valsson, Vallu, Valbert, Baatto, Batsson, Botsson, Batsonen, Hausson. Muutamia vain mainitakseni.

En muuten tiedä, miksi moni luulee koirani nimen kertoessani, että Valo on tyttö. Suomalaisia miehiä Valo etunimenään on ollut kaiken kaikkiaan yli 600, kun taas nais-Valoja alle 30.

Mikä tausta oman koirasi nimellä on?