Play!

Starttasimme tänään ensi kertaa kolmosissa. Meillä oli vain yksi rata. Ihan kivasti meni muuten, mutta unohdin katsoa koiraa.

Valon kanssa on mukava tehdä ratoja, sillä se kuuntelee tarkasti. Voin viime hetkellä ohjata sen sittenkin toiselle esteelle, se tottelee kyllä. Mutta jos minä en ohjaa, ei Valo (tietenkään) tiedä mihin sen pitää mennä. Ja sitten se juoksee esteen ohi.

Olen huomannut, miten tärkeää keskittyminen on agilityssä. Jos minä osaisin aina keskittyä jokaiseen hetkeen, muistaa pitää oman kehoni täsmälleen oikeassa asennossa, katsoa koiraan ja samalla pitää mielessä mihin seuraavaksi mennään, väitän, että tekisimme pelkkiä nollaratoja. Mutta piru vie, kun se keskittyminen on hankalaa.

Tällä kertaa tuli siis hylkäys, mutta mieli pysyi silti korkealla. Uusia ratoja tulee kyllä.

Joten kun muut koirakot kisasivat vielä kaksi seuraavaa rataa, lähdimme me ulos leikkimään. Se kannatti.

Lumessa pyöriminen on parasta, mitä tolleri voi talvella tehdä

Nämä kuvat ovat otettu vain pari viikkoa sitten, mutta jo nyt ne tuntuvat vanhentuneilta. Kevät on tullut vauhdilla, eikä meidän pihanurmikossa ole havaittavissa enää yhden yhtä lumilänttiä.

Vaikka odotan innolla lämpimiä ilmoja, on talvessakin omat puolensa. Ensinnäkin, Valo tykkää lumesta aivan hirvittävästi. Se ilo on aika läpitunkevaa: kun toinen pyörii lumessa vailla huolen häivää, onnellisena juuri siitä hetkestä, nousee hymy katsojankin kasvoille.

Tällä kyseisellä lenkillä minä en ollut ainoa katsoja. Eräs pariskunta tuli ihastelemaan Valoa ja sen talviriemua. Voi, miten näistä kohtaamisista jääkin aina niin hyvä mieli!

Erityisesti mielialaani nostaa se, kun Valoa epäillään pennuksi. Sitä tapahtuu aika usein. Toivon, että juuri se, leikkisän pentumainen olemus, säilyy Valossa vielä sen viiksikarvojen harmaannuttuakin. Riemussa on hyvä elää.

Blogimaailmasta poimittua: muiden koirablogeja

Blogimaailmasta löytyy massottain hyviä koirablogeja. Luen melko montaa eri blogia vaihtelevalla tahdilla, mutta harmittavan harvoin jaksan niitä kommentoida.

Ikään kuin hyvitykseksi siitä - ja myös sijaistoimintona esseenkirjoittamiselle - esittelen teille muutaman lukemisen arvoisen blogin. Alla viisi minun tämänhetkistä suosikkiani.

1. Purematta paras

Kauniit koirat, kaunis blogi ja kaunista tekstiä. Ei siihen paljon muuta vaadita. Tässä blogissa kuulumisia päivitetään yksinkertaisella ja mukaansatempaavalla tavalla. Blogin kirjoittajalla Jennalla on nuoresta iästään huolimatta paljon kokemusta koirista, ja kokemus kuultaa läpi myös tekstistä.

Jos on aikaa vain yhteen, lue tämä: Asuuko meillä tasmanian tuholainen?

2. Ihan oikeasti

Sattuneesta syystä tolleriblogeilla on aivan erityinen paikka sydämessäni. Kun tollereita on vielä tuplaten, on varma paikka lempparilukemistossa taattu. Tässä blogissa ihailen erityisesti tollereista vanhempaa, Seraa, joka on mielestäni yksi kauneimmista tollerineideistä jota olen nähnyt.

Jos on aikaa vain yhteen, lue tämä: Koirasta vai omistajasta rukkaset?

3. Vili & Juti - More than just pets

Blogin kirjoittajalla Johannalla on kaksi valloittavaa heeleriä. Suurimmassa osassa seuraamistani koirablogeista koirat ovat vähän isompia rotuja. Tämä on yksi harvoja poikkeustapauksia. Johannalla on kaunis taito välittää ruudun toiselle puolelle positiivista fiilistä - lukiessa tulee lähes aina hyvälle mielelle.

Jos on aikaa vain yhteen, lue tämä: Iloa iltalenkkiin

4. Pilkunviilajan päiväkirja

Tämä blogi on melko uusi tuttavuus minulle, löysin sen sattumalta jonkin toisen blogin kautta. Kauniit ja laadukkaat kuvat vievät mennessään. Kirjoittaja ei myöskään pelkää tuoda esille mielipiteitään mikä tuo mukavaa vaihtelua perinteisiin arkikuulumispostauksiin.

Jos on aikaa vain yhteen, lue tämä: Miten sinun koirasi matkustaa autossa?

5. So damn Magical

 

Tästä on salakavalasti tullut yksi lempiblogeistani. Kaunis Magi on puoliksi tolleri ja puoliksi saksanpaimenkoira. Blogi sisältää paljon kuulumisia, pitkiä päivityksiä ja rehellisiä avautumisia. Magi ei ole koira helpoimmasta päästä, mutta blogin ylläpitäjä Maisa osaa nauraa myös itselleen.

Jos on aikaa vain yhteen, lue tämä: Don't let the frost bite

Kolmosiin!

Hyllyputken jälkeen Valo näytti taas, miten sitä agilitya suoritetaan! Eilen juoksimme agilitykisoissa kaksi rataa, joista molemmista napsahti nollat taskuun. Toinen nolla oli kolmas kakkosluokassa; nyt ollaan siis virallisesti kolmosluokassa!

Alla video ensimmäisestä radasta. Molemmat radat olivat melko helppoja: virtaviivaista juoksua, joka ei sinällään ole meidän vahvuutemme. Valo on nykyään jo melko estevarma, mutta nopeus on kompastuskivemme. Suoralla pätkällä minä juoksen usein kovempaa kuin Valo, vaikka kyllä se käpälistään lujaakin pääsee, paljon lujempaa kuin minä. Vauhtikestävyystreenejä siis tiedossa.

Kilpakaveri tuli muuten sanomaan, että sulla on magee tolleri. On hyvä tietää, että vaikka vauhti ei ole huima, on tyyli silti hallussa.

Lihakset rennoiksi - koiran hieronta

Hierooko kukaan teistä koiraansa?

Kannattaisi.

Koiran hierominen rentouttaa lihakset, vilkastuttaa verenkiertoa ja vapauttaa endorfiineja. Käytännössä vaikutukset ovat siis samat kuin ihmisten hieronnassa. Hieronta auttaa esimeriksi jäykkyteen, turvotukseen, lihasjännitykseen, vammojen ennaltaehkäisyyn ja jälkihoitoon, urheilevien koirien palautteluun, lihasvoiman maksimointiin, suhteen kehittämiseen ja käsittelyyn totuttamiseen.

En tiennyt koirahieronnasta käytännössä mitään ennen kuin voitimme agilitykisoista koirahierontalahjakortin. Hieroja opetti minulle niksin jos toisen, ja sen jälkeen olen uskaltanut itsekin vähän hieroa Valoa.

Useimmat koirat pitävät hierontaa aika kivana. Valo ei ole koskaan ollut mikään halikoira, mutta hieronnassa sekin rentoutuu, ainakin osittain. Koiraa ei saisikaan koskaan pakottaa hierontaan. Lempeän jämäkästi voi ohjata, mutta koiraa kannattaa kuunnella. 

Valo hierojan käsittelyssä.

Ensinnäkin, ennen hierontaa koira kannattaa käyttää lyhyellä lenkillä. Ei mitään pitkää metsälenkkiä, mutta pieni pissatuslenkki on paikallaan. Ruokaa ei koiralle kannata antaa paria tuntia ennen eikä heti jälkeenkään - et varmaan itsekään haluaisi hierottavaksi täydellä vatsalla.

Tärkeintä koiran hieromisessa lienee kevyet otteet. Ilman ammattitutkintoa hieronta kannattaakin pitää enemmän hiukan kovempana silittelynä kuin järeänä kourimisena suoraan lihakseen - tosin eivät ne ammattilaisetkaan kovin kovaa koske. Hieronnan osana voi pitää koiran varovaista venyttämistä. Varsinkin takatassut voi hyvin venyttää itse koiran seisoessa, kunhan katsoo, että liikeradat pysyvät puhtaina ja suorina.

Tyylistä, tavasta ja kestosta riippuen hierontaa/venyttämistä voi harrastaa päivittäin, viikottain tai kuukausittain. Nopea venyttely esimerkiksi ennen urheilusuoritusta voi vetreyttää koiran lihakset. Jos haluaa kiikuuttaa koiransa asiansa osaavalle hierojalle, on hyvä rytmi noin 3-4 kuukauden välein.

Myös muille kuin urheilua harrastaville koirille hieronta voi olla superjuttu. Lihasjäykkyyttä voi tulla niin huippuluokan kisakoiralle kuin sohvalla viihtyvälle kotikoiralle. Monella koiralla on esimerkiksi niskat jumissa hihnassa vetämisen takia. Lihasjäykkyyden voi huomata esimerkiksi peitsaamisesta, hypyistä kieltäytymisestä ja leikittömyydestä.

Siis - koira kyljelle ja hieromaan! Mallikuvia ja lisätietoa löytyy esimerkiksi täältä.

Plussan puolella

Perjantain vapaapäivän ja ilman lämpenemisen kunniaksi teimme retken Sipoonkorven kansallispuistoon. Vajaa kolme tuntia ja kymmenen kilometriä myöhemmin minä lähdin ruokakauppaan ja Valo jäi kerrankin tyytyväisenä kotiin lepäämään.

Luontopolku ei ollut kesälläkään mikään järin leppoisa reitti, mutta näin talvella reitistä oli kehkeytynyt varsinainen hc-ulkoilupolku. Lumi ei menoa haitannut, mutta liukas jää hidasti varsinkin minun etenemistä melkoisesti.

Mielettömistä maisemista silti pisteet kotiin. Plussan puolelle jäätiin siis, selvästi.

Sunnuntaimoi

Lähes aina kun Valo nukkuu, sillä on kainalossa tai pään alla unikaveri. Sunnuntain unikaveriksi valikoitui möhköfantti.

Valo nukkui muuten sikeää koiranunta niin kauan, kunnes nappasin kameran käteen. Silmät aukesivat heti, kun otin ensimmäisen kuvan. Kun laitoin kameran pois, Valo nousi ylös, katsoi minua pitkään ja käveli sohvan taakse jatkamaan uniaan. Saattaa olla, että Valo on saanut tarpeekseen minun alati jatkuvista kuvaushetkistä...