Vaikka odotan innolla lämpimiä ilmoja, on talvessakin omat puolensa. Ensinnäkin, Valo tykkää lumesta aivan hirvittävästi. Se ilo on aika läpitunkevaa: kun toinen pyörii lumessa vailla huolen häivää, onnellisena juuri siitä hetkestä, nousee hymy katsojankin kasvoille.
Tällä kyseisellä lenkillä minä en ollut ainoa katsoja. Eräs pariskunta tuli ihastelemaan Valoa ja sen talviriemua. Voi, miten näistä kohtaamisista jääkin aina niin hyvä mieli!
Erityisesti mielialaani nostaa se, kun Valoa epäillään pennuksi. Sitä tapahtuu aika usein. Toivon, että juuri se, leikkisän pentumainen olemus, säilyy Valossa vielä sen viiksikarvojen harmaannuttuakin. Riemussa on hyvä elää.
Ihan tuttujuttushow täälläkin. Eilen Into löysi varjoisasta paikasta pienen lumikasan, ja vaikka olisin jo halunnut kiirehtiä kotiin, oli pakko malttaa mielensä ja antaa sen nauttia vielä viimeisistä lumessakierimismahdollisuuksista!
VastaaPoistaLumenkaipuu on tollereilla sisäänrakennettuna!
PoistaMun edesmennyttä vetreää ja eloisaa lapinkoiraa luultiin, kun ikää kysyttäessä vastasin "kymmenen" niin kymmenkuiseksi. Ja tarkoitin siis vuotta... Kun taas kaveri kertoi näyttelyistä, jossa labbisveteraanikehän tuomari oli sanonut, että ei tarvi koiria ollenkaan juoksuttaa, kun ne on niin vanhoja... Kyllä sitä nyt jokaisen rodun tulisi pysyä siinä kunnossa, että vetskukehässä juoksemaan pystyy, tai jos ei pysty, niin koiran paikka ei ole kyllä näyttelyissä vaan lääkärillä.
VastaaPoistaAika mahtavaa, on tainnut tosiaan olla aika eloisa tapaus tuo sinun labbiksesi :) Olen kyllä samaa mieltä. Vauhti voi ja saa toki hidastua, mutta elämäniloa tulee olla - ja harvoin sitä on, jos ei pysty kunnolla edes liikkumaan.
PoistaMun koira oli siis lapinkoira, ja näyttelykehässä oli ollut labradorinnoutajia. :)
PoistaHups! Pahoittelut. Siellähän se selkeästi lukeekin :D
Poista