Valon kanssa on mukava tehdä ratoja, sillä se kuuntelee tarkasti. Voin viime hetkellä ohjata sen sittenkin toiselle esteelle, se tottelee kyllä. Mutta jos minä en ohjaa, ei Valo (tietenkään) tiedä mihin sen pitää mennä. Ja sitten se juoksee esteen ohi.
Olen huomannut, miten tärkeää keskittyminen on agilityssä. Jos minä osaisin aina keskittyä jokaiseen hetkeen, muistaa pitää oman kehoni täsmälleen oikeassa asennossa, katsoa koiraan ja samalla pitää mielessä mihin seuraavaksi mennään, väitän, että tekisimme pelkkiä nollaratoja. Mutta piru vie, kun se keskittyminen on hankalaa.
Tällä kertaa tuli siis hylkäys, mutta mieli pysyi silti korkealla. Uusia ratoja tulee kyllä.
Joten kun muut koirakot kisasivat vielä kaksi seuraavaa rataa, lähdimme me ulos leikkimään. Se kannatti.
Tuo teidän ylin kuva on ihana! Ei kyllä kävis meillä päinsä, että pitäisin pelkällä etusormella kiinni. :D Johan siinä nivelet naukuis ratkeamispisteessä, kun tää psykopaatti rupeaa repimään.
VastaaPoistaKiitos! Se ei itseasiassa oo mun sormi - mäkään en uskaltais pitää lelusta kiinni ihan noin heppoisasti, mutta nähtävästi se onnistuu noinkin :D
Poista