Sivut

9.8.2014

Minulleko novascotiannoutaja?

Koiran hankkiminen on iso päätös. Toinen lähes yhtä suuri päätös on rodun valitseminen. Aika moni tolleria itselleen pohtiva on ajan saatossa kysellyt minulta tollereiden luonteenpiirteistä ja ominaisuuksista, joten päätin koota asiasta postauksen.

Itse pohdin eri rotuja melko pitkään. Harkinnassa oli novascotiannoutajan lisäksi mm. kooikerhondje, stabyhoun ja bordercollie. Perhana vie, mietin koirainnostuksissani jopa saksanpaimenkoiraa, vaikka voin nyt avoimen nöyrästi myöntää, että se rotu ei minulle sopisi sen paremmin kuin vehnäpullat keliaakikolle.


Vaikka rodunvalinnassa kannattaakin olla tarkka, ei kaikkien mielipiteitä kannata aina kuunnella. Olen kuullut monen varoittavan, ettei tolleri ole ensimmäiseksi koiraksi se parhain. Meidän tapauksessamme tämä oli pelkkää pelottelua. En oikeastaan näe syytä, miksei mikä tahansa rotu voisi sopia ensiomistajalle, kunhan vain rotuun on tarpeeksi perehtynyt ja on koiranpitoon yleensäkin tarpeeksi omistautunut.

Omissa silmissäni tollerin lukuisat hyvät ominaisuudet, kuten vilkkaus, hyväntahtoisuus ja älykkyys nostivat rodun hyvään valoon. Päätoiveenani oli silti energisyys. Pidän ulkoilusta ja aktiviteeteistä, joten en tahtonut mitään sohvaperunaa. Ja ihan hyvin tuo retale on perässäni jaksanut viipottaa. Tavallisena työpäivänä Valon kanssa tulee lenkkeiltyä kolme kertaa, joista kaikki ovat vähintään puolen tunnin mittaisia lenkkejä, kuitenkin niin, että lenkkiaikaa tulee yhteensä vähintään kaksi tuntia. Kaksi tuntia lenkkeilyä päivässä on ainakin meillä ihan minimi, jolla Valo pysyy vielä suhteellisen tyytyväisenä. Viikonloppuisin lenkkeilyä ja ulkoilua kertyy yleensä vähintään tuplamäärät.

Nimensä mukaisesti novascotiannoutajat ovat - luonnollisesti - noutajia. Niiden sydämessä palaa liekki noutamiselle. Eri esineiden hakeminen uudestaan ja uudestaan on usein parasta viihdykettä, mitä tolleri voi pienillä kintuillaan tehdä. Seuravaaksi parhainta on useimmiten syöminen. Käsitykseni mukaan kaikki noutajarodut ovat persoja ruualle, eivätkä tollerit ole mikään poikkeus. Ruoka-aikaan ollaan aina paikalla ja ehkä osittain senkin takia tollerit voivat lihoa melko helposti. Ei jää vain pariin ylimittaiseen tolleriin, joihin olen vuosien aikana törmännyt. Liikalihavuus koiralla on silti koiran joitakin sairauksia lukuunottamatta aina omistajan syy, joten ruokailua on syytä seurata.

Tollereiden helppohoitoinen turkki oli minulle ensiomistajana myös tärkeää. Vaikka se kuulostaakin ehkä pinnalliselta, karsin heti aluksi lagotot ynnämuut trimmaajan päiväunet pois listaltani. En vain ole valmis hoitamaan koiran turkkia niin paljon. Toki tollereillakin korvakarvat menevät helposti takkuun, ja harjaan, pesen ja trimmaan Valoa kykyjeni mukaan, mutta jos nämä joskus unohtuvat, ei se ole maailmanloppu.

Tollerit ovat myös herkkiä koiria. Itse olen huomannut Valon herkkyyden muun muassa siitä, että se uskoo minua puolesta sanasta. Jos ärähdän joskus kovempaa, on Valo siitä äärimmäisen loukkaantunut. Kerran agilitykentällä eräs toveritreenaja huusi omille koirilleen ja samalla kun koirat jatkoivat reuhaamista, lurpahti Valolla häntä ja lelu tippui suusta. Valo pyytää herkästi anteeksi, jos uskoo tehneensä jotain väärin. Valo, kuten tollerit yleensä, on hyvin miellyttämistahtoinen ja haluaisi kaikkien olevan aina onnellisia.

Vaikka tolleripiireissä punanokkia kutsutaankin tolloiksi, ovat ne hetkittäisistä hölmöilyistään huolimatta myös todella fiksuja. Valo on aina oppinut temput salamannopeasti, ja tarjoaa itse eri vaihtoehtoja. Toki se yrittää välillä myös saada palkkansa helpommalla. Tarvitseeko esimerkiksi istua kokonaan maahan, vai riittääkö, että asettaa takamusta vain asteen alaspäin? Tällaisia ja muita vastaavia Valo testaa jatkuvasti.

Erilaisiin harrastuksiin tollerit sopivat erinomaisesti. Meidän ykköslaji on agility, mutta tollereille sopii lähes kaikki koiraharrastukset vepeilystä hakuun ja tokosta flyballiin.

Kovin vaativana rotuna en osaa tollereita pitää. Toki kasvattamiseen menee aikaa, mutta se on joka tapauksessa edessä minkä tahansa rodun kanssa. Vilkkaana koirana tolleri kaipaa niin fyysisiä kuin älyllisiä ponnistuksia, joten jos tollerin mielii pelkäksi kotikoiraksi, on hyvä korvata harrastukset esimerkiksi aktiivisella temppujen opettelulla, metsälenkeillä ja uusilla maastoilla.

Vaativuutta vähentää osaltaan tollereiden ilmeikkyys. Niistä tietää, mitä ne milloinkin ajattelevat. Harvoin tolleri hyökkää kenenkään kimppuun ilmoittamatta siitä selkeästi ensin. Myös ääntely on osa tollereiden repertuuaria. Piippaaminen, mouruaminen, ulvominen, huokailu ja jopa kimeä huutaminen on osa Valon jokapäiväistä kommunikointia.

Toki jokainen tolleri on vähän erilainen, mutta yleisesti rodunomaiset luonteenpiirteet täsmäävät ainakin jossakin määrin. Meille Valo on ollut nappivalinta. Se on minun luottoystäväni ja vastakappaleeni, enkä enää tiedä, mitä tekisin ilman sitä.

Novascotiannoutaja on aivan mahtavan monisäikeinen rotu. Ne haluavat miellyttää, mutta niillä on myös oma tahtonsa. Ne oppivat uuden tempun sekunneissa, mutta välillä eivät ymmärrä kiertää puuta päästäkseen eteenpäin. Ne voivat juosta tuntikausia mäkeä ylös vinkupallon perässä, mutta viettävät välillä myös laiskottelupäiviä.

Joten sopisiko tolleri myös sinulle? Saattaa hyvin olla. Hyvää lisäluettavaa löytyy paitsi Novascotiannoutajat Ry:n sivuilta, myös mm. jutusta Top Ten Reasons NOT to Get a Toller.

12 kommenttia:

  1. Meillä on tällä hetkellä tolleri neiti 16 viikkoa eli asunut meillä reilu 2 kk. Itse olen törmännyt siihen kun ihmiset pitää meidän pentua niin rauhallisena, ja ulkonäkö pettää kyllä aika lailla. Olennkertonut heille että kyllä se on rauhallinen kun sen kanssa treenaa joka päivä ja puuha kaikenlaista:) Mielestäni tolleri sopii aktiiviselle ihmiselle jolla on kekseliäisyyttä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, tollerinpentua ei kyllä voita mikään :) Monet ovat meillekin tulleet ihmettelemään rauhallista tolleria. Ei kai se ihme ole, että on rauhallinen kun alla on kolmen tunnin metsälenkki :D Olen samaa mieltä!

      Poista
  2. Hyvä teksti tollerin valinnasta!

    Sellaista haluaisin mielenkiinnosta kysyä, että onko teillä Valon kanssa ollut pentuna ongelmaa liikkuvien asioiden (autot, pyörät, juoksevat ihmiset..) kanssa? Meillä tollerineiti 4kk haluaisi juosta kaiken liikkuvan perään ja "kiljuu" tollerien tapaan (tai ainakin näin tolleriomistajat tätä sanoneet, että on hyvin tollerityypillistä huutoa :D). Tätä tapaa yritän saada koulutettua pois, lenkillä kun ei muuhun kiinnitetä huomiota kun liikkuviin asioihin ja menee yli niin että ei malteta rauhoittua. Vähän vinkkejä olisi mukava kuulla, mikäli samaa tapausta on teillä Valon kanssa ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Valo ei kyllä koskaan ole innostunut liikkuvista esineistä/ihmisistä, pienempänä se jopa pelkäsi niitä hieman. Sen sijaan jänisten perään Valo juoksi aiemmin antaumuksella. Siitä pääsimme eroon opettamalla Valolle sanan "ei" (joka meillä tarkoittaa siis senhetkisen tekemisen lopettamista), ja kehumalla/palkkaamalla kovasti, kun tekeminen loppuu. Aloitimme toki ein opettamisen ensin helpommasta päästä, ja siirryimme pikkuhiljaa myös jäniksiin. Tämä voisi ehkä tehota teilläkin?

      Poista
  3. Tosi kiva postaus! Itselläni on myös 4,5 vuotias tolleri. Valossa on erittäin paljon samaa kuin omassa tollerissani. Tämä postaus kuvasi erittäin hyvin tollereita ja olen ehdottomasti samaa mieltä että tollerista on esimmäiseksi koiraksi, jos rotu tuntuu muuten sopivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kehuista! Jep, jos rotu tuntuu omalta, niin miksei sitä voisi ottaa kokemattomampikin.

      Poista
  4. Kiva teksti! Paljon löytyy samoja piirteitä meidän 2 v tollerista, tosin miellyttämisenhalu meillä on aikalailla taka-alalla oleva ominaisuus ja tämä tuo omat haasteensa koulutukselle. Mietimme myös alkuun paljon eri koirarotuja ja vaikka tosiaan tolleria ei ensimmäiseksi koiraksi suositella, uskalsimme uhmata suosituksia ja valitsimme tollerin. Parempaa päätöstä emme olisi voineet tehdä. Vaikka pentu todettiin testauksessa dominoivaksi ja haastavaksi, emme ole ongelmia kohdanneet. Meillä tollo on vielä pelkästään kotikoira ilman sen kummempia ohjattuja harrastuksia. Hyvään henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin meillä on riittänyt virikkeellinen elämä, paljon vapaita lenkkejä metsässä, mökillä oloa, uintia, lasten kanssa jalkapallon pelaamista, aarteen etsintää, perus tokoilua jne. Kun koiran hankin, minulla oli vain yksi tavoite koiran suhteen. Tarjota hänelle rakastava ja turvallinen koti ja pitää koirani aina fyysisesti ja henkisesti hyvinvoivana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Olen törmännyt muihinkin tollereihin, jotka ovat tosi itsenäisiä, ja se tuntuu välillä oudolta, kun oma koira on niin kovin miellyttämisenhaluinen. Tosin eipä yksi luonteenpiirre rotua vielä määrittele. Hyvät tavoitteet sinulla on kieltämättä ollut, ja ainakin kommenttisi perusteella vaikuttaa siltä, että olet tavoitteeseesi myös päässyt :)

      Poista
  5. Mielenkiintoista luettavaa! Tolleri on minullakin pyörinyt bortsun, aussien, koikkerin ja mudin rinnalla, mutta toistaiseksi olen pysynyt paimenissa. Uskon, että tolleri olisi täydellinen sekoitus bortsua ja nykyistä cavalieriamme, jonka kanssa harrastaminen on hyvässä mielessä pelleilyä. Joskus näiden tosikkobortsujen kanssa ikävöi sellaista välillä läskiksi heittävää koiraa, joka selvästi nauraa leveästi temppujensa välissä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumori on aina hyvästä :D Itse olen myös alkanut kallistumaan paimenen puolelle, kun olen miettinyt seuraavan koiramme rotua. Hyviä rotuja on kyllä monia.

      Poista
  6. Tosi kiva postaus! :) Sain ONNEKSI huomata, että Fani ei ole ainut tolleri joka kiljuu... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Haha jep, tollerikiljunta taitaa olla aika tuttu juttu useammassakin tolleriperheessä :D

      Poista