Luopumisen sietämätön keveys

Uusi asunto alkaa jo näyttämään ja tuntumaan kodilta. Eilen oli varsinainen huippuhetki, kun naapuri taputti käsiään kuulleessaan, että meillä on koira. Hän pyysi jopa päästä mukaan ulkoiluttamaan Valoa! Pelkäsin, että naapurusto olisi täynnä koirankakkoja ja kuolavanoja pelkääviä koiravihaajia, mutta näin ei onneksi ole.

Muutto on myös muilta osin saatettu kutakuinkin finaaliin. Koska nykyinen asuntomme on melko pieni (ketunkolo, niin kuin M sanoi), olemme luovuttaneet ja myyneet paljon tavaraa. Minusta turhasta tavarasta irtautuminen on ollut vapauttavaa, Valosta lähinnä ahdistavaa.

Valo itki, kun heitin varastosta löytyneitä, likaisia tyynyjä roskikseen. Se vinkui, kun vein pehmoleluja keräykseen. Mutta matot. Voi matot, minkä teitte. Meillä on lukuisia ylimääräisiä mattoja, mutta niistä Valo ei yksinkertaisesti vain ole suostunut luopumaan.

Laitoin viikonloppuna eteiseen poismeneviä mattoja, joita Valo katsoi pitkään. Siihen se sitten meni - mattokasaan - mylläsi niitä ja asettui päälle nukkumaan.

Viekää muut, mutta mun mattoja ette ota.