Kollegana koira

Tapasin jokin aika sitten työni kautta kaksi mainiota kollegaa. He olivat heelerikaksikko Lilli ja Hippu. Haluaisin kertoa tästä parivaljakosta teille hieman lisää.

Lancashirenkarjakoirat Lilli ja Hippu tekevät nelipäiväistä työviikkoa tuki- ja hoivakoirina lähinnä Lohjan Kulttuuripajalla. Kulttuuripaja tarjoaa luovaa toimintaa ja vertaistukea nuorille mielenterveyskuntoutujille.

Aihe on tärkeä.

Kaksikon pääsääntöinen työ on ihmisten kohtaamista, ilmapiirin rentouttamista ja tutustumisen vauhdittamista. Usein ihmiseen on helpompaa saada yhteys koiran kautta. Tämän olen huomannut itsekin lenkkipolulla asti. Yksin kävellessäni kukaan ei tule juttusille, mutta koiran kanssa keskustelijoita riittää.

Kun uusi ihminen tulee Kulttuuripajalle, hän kohtaa siis ensimmäisenä kaksi viuhuhäntää. Ensimmäiset askeleet ovat usein vaikeimpia, ja koirat ovat lievittämässä jännitystä. On helpompaa tulla sisälle, kun saa luvan katsoa maahan koiria päin, eikä toista ihmistä silmiin. Koirien iloisuus ja huolettomuus tarttuu.

Koira on parempi jäänmurtaja kuin iskevinkään aloitusrepliikki.

Hippu ja Lilli pitävät heelereille tuttuun tapaan ihmiskontaktista ja läheisyydestä, joten heille työskentely on varsin mielekästä. Joka koira ei tähän hommaan kykenisi. Voin vain kuvitella, miten esimerkiksi Valo lähinnä stressaantuisi uusista ihmisistä, jotka yrittäisivät silittää ja jutella sille.

Lohjan kulttuuripaja tarjoaa Lillin ja Hipun lisäksi myös muuta koiratoimintaa, kuten yhteislenkkejä, koirakahvilaa ja mölliluontoista agility- ja tokotoimintaa. Kulttuuripajalle voi ottaa mukaan myös oman koiransa. Minusta tämäntyyppinen koiratoiminta on ihan mahtavaa ja sitä voisi olla enemmänkin. Koira todella on ihmisen paras ystävä, ne voivat auttaa niin monella eri tavalla ja tehdä paljon hyvää.

Koiran kanssa on yksinäisenkin helppo tuntea yhteenkuuluvutta. Koiraa saa vapaasti silittää, hoivata ja rakastaa. Koira ei tuomitse, se vain on siinä vieressä.

Ihan heti en parempaa seuralaista keksi.