Tarvitseeko agilityssa voitontahtoa?

Ennen Valoa urheilin monta kertaa viikossa. Omistin lähes koko elämäni urheilulle ja kilpailemiselle.

Valon hankittuamme kisaaminen jäi, ja pikkuhiljaa loppui myös aktiivinen treenaminen. Minulla ei yksinkertaisesti ollut enää aikaa harrastukselleni, koska minulla oli Valo. Vaikka se ajanjakso on jo taaksejäänyttä elämää, on jotain osia siitä jäänyt edelleen päähäni.

Kuten voitontahto ja kilpailuhenkisyys. Ne ovat siirtyneet agilityyn.

Agility on todella hauska harrastus, mutta välillä huomaan ottavani sen vähän liiankin vakavasti. Haluan kehittyä jatkuvasti, hinkata liikkeitä ja pärjätä kisoissa. Haluan tietää agilitysta kaiken ja oppia hyväksi, parhaaksi mahdolliseksi. Vaikka olen useimmiten melko seesteinen tyyppi, agilitykentällä minusta kuoriutuu voitontahtoinen taistelija. Aivan niin kuin aiemmassa harrastuksessani.

Mutta aiemmin minä olin vastuussa vain itsestäni. Nyt minun täytyy ajatella myös Valoa. Jaksaako se tehdä harjoituksen vielä yhden kerran? Mikä on vain possuilua ja mikä oikeaa väsymystä? Mitä minä voin vaatia koiraltani?

Valo tekee kentällä aina parhaansa, siitä se on mainio treenikaveri. Koiran kanssa harrastaessa saa myös opetella ihan eri tavalla omien tunteidensa hallintaa. Valo huomaa heti, jos minä jännitän, stressaan tai olen hermostunut. Ollessani rento ja iloinen, myös Valo saa itsestään enemmän irti. Välillä se on tuskaisaa, kun toinen on kuin peili omiin tunteisiin - sitä ei pääse pakoon. Toisaalta se on ollut todella opettavaista.

Tarvitseeko agilityssa siis voitontahtoa? Ei välttämättä. Agility on siitä hieno harrastus, että sitä voi harrastaa omalla tasollaan. Joko sunnuntaiharrastelijana tai sitten ihan tosissaan, mitalinkiilto silmissä.

Me olemme itse siinä välissä. Minulla on voitontahtoa, ja haluan oppia lisää. Mutta jotain olen oppinutkin aiemmasta harrastuksestani. Haluan, että agility pysyy hauskana. Haluan pärjätä, mutta  en sen kustannuksella, että suuntaan viikoittain treeneihin itku silmässä.

Agilityn ei tarvitse olla pelkkää suorittamista, mutta ei myöskään pelkkää haahuilua. Tämä on oma akilleen kantapääni; löytää se oikea tasapaino.

Luulen kyllä, että kehityn asiassa ja löydän vielä meille sopivan vaihtoehdon. Sitä paitsi, stressaantuneena ei parane mennä treenamaan tai kisailemaan.

Valo pitää siitä kyllä huolen.