Asiaa hihnan toisesta päästä

En ole kertonut kovinkaan paljon itsestäni täällä blogissa. Tällä sivulla olen kertonut esimerkiksi, että olen 23-vuotias ja että viihdyn hyvin kotona. Vaikka Valo onkin tämän blogin ehdoton tähti, kuulun minäkin aika olennaisella tavalla mukaan tähän koko pakettiin.

Joten ajattelin kertoa hieman lisää.

Hertan ja Kertun blogi haastoi minut aiheeseen liittyen. Haasteeseen kuului kertoa 11 asiaa itsestään ja lisäksi vastata haastajaan laatimiin 11 kysymykseen. Sitten piti itse vielä haastaa muita bloggareita, mutta minä jätän sen osion tällä kertaa tekemättä.

11 asiaa minusta

1. Opiskelen viimeistä vuotta yritysviestintää ja valmistun joulukuussa 2013. Odotan joulukuuta todella innokkaana mutta samalla aika jännittyneenä! Ensi vuoden suunnitelmat ovat vielä auki, mutta toivon, että voisin vielä jatkaa opiskelua.

2. Olen melko säästäväinen ihminen enkä tykkää ostaa turhuuksia.

3. Tykkään ruuanlaitosta ja leipomisesta. En osaa valmistaa mitään erikoisuuksia, mutta kokeilen innolla aina uusia reseptejä.

4. Olen iltauninen ja vastaavasti pirteä aamuisin. Jokainen uusi aamu vain on kerrassaan mahtava, kun ei vielä tiedä mitä kaikkea mukavaa päivä vielä tuokaan tullessaan! Viikonloppuisin olen yleensä jo käynyt Valon kanssa lenkillä, syönyt aamupalaa, imuroinut kodin ja kirjoittanut blogiin ennen kuin M edes herää.

5. Arvostan omaa aikaa ja vietän perjantai-illan paljon mielummin ulkona metsässä kuin sisällä baarissa.

6. Rakastan suklaata!

7. Olen kaksikielinen. Kävin peruskoulun ruotsiksi ja puhun isäni kanssa ruotsia. Ujutan välillä ruotsinkielisiä sanoja puheeseeni kun juttelen M:n kanssa: "Missä mun sockenit on?" (socka = sukka).

8. Minulla on maailman paras isosisko ja maailman paras pikkuveli. Siskoni on samalla paras ystäväni. Pikkuveljeni taas on vasta 6-vuotias ja aikamoinen apina.

9. Pidän kaikenlaisesta urheilusta. Ennen urheilin monta kertaa viikossa, mutta nyt se on jäänyt paljon vähemmälle. Silti minusta on todella hauskaa kokeilla uusia lajeja. Tänä vuonna olen testannut ainakin kiipeilyä, squashia, slacklinella tasapainoilua ja hiphopia.

10. Kypsyttelen mielessäni ajatusta toisesta koirasta. Pidän hurjasti australianpaimenkoirista, ja se olisi luultavasti tulevan koiramme rotu. Tällä hetkellä ei vain aika, rahat ja tila riitä.

11. Olen aika positiivinen ihminen ja yritän nähdä kaikista asioista sen hyvän puolen.

Heljän kysymykset

1. Kumpi mielummin; yksi tosi hyvä ystävä vai monta hyvää ystävää?
Muutama oikein hyvä. Minulla ei ole kovin laajaa kaveripiiriä, mutta sen sijaan minulla on muutama hyvä ystävä - sellaisia keiden kanssa voi jutella mitä tahansa. Hyviä ystäviä osaa arvostaa, kun niitä on.
 
2. Facebook vai Instagram?
Facebook. En ole koskaan edes käynyt Instagramissa!
 
3. Miksi bloggaat?
Pidän kirjoittamisesta, kuvien ottamisesta ja koirista. Lisäksi Valo on niin maanmainio hurtta, että pakkohan siitä on kertoa, ihan julkisesti.

4. Kissa vai koira?
Ehdottomasti koira. Serkkuni perheellä oli rotukissa ja yritin kerran silittää sitä. Mirri maukui kuin vietävä ja kynsi käteni verille. Siitä lähtien olen ollut vähän varuillani kissojen kanssa.

5. Oletko hypännyt benji-hyppyä? Jos et, niin haluaisitko?
En ole enkä haluaisi. Olen aikamoinen jänishousu, mutta tyytyväinen sellainen.
 
6. Minne haluaisit matkustaa? 
Melkein minne vaan! Olen todella innokas matkailija mutta Euroopan ulkopuolella en ole juurikaan matkustellut. Tällä hetkellä haluaisin kovasti käydä katsomassa maailman menoa ainakin Ameriikoissa ja Aasiassa. Olemme myös pohtineet, että muuttaisimme koko konkkaronkka joku kaunis päivä Saksaan. 
 
7. Asuisitko mielummin kaupungissa kuin maalla?
Siinä välissä.
 
8. Minkälainen on lukemisen arvoinen blogi?
Pidän laadukkaista kuvista ja oikeaoppisesta kirjoitustyylistä. Myös kaikki tolleriblogit ovat lukemisen arvoisia. Tärkeintä on, että hyvä fiilis välittyy ruudun toiselle puolelle.

9. Haave-ammattisi pienenä?
Olen kuulemma pienenä sanonut, että minusta tulee isona joko bisnesnainen tai porsas. Asia oli ihan fifty-fifty.

10. Mitä ajattelet tällä hetkellä?
Että on nälkä ja kohta pitäisi tehdä ruokaa. Ajattelin tehdä kaalipataa, ja olen onneksi jo raastanut kaalin valmiiksi. Miten kaalia tuleekin syötyä niin harvoin, vaikka se onkin edullista ja nii-in maukasta?

11. Mitä arvostat ihmisissä?
Eniten arvostan kilteyttä. Sitä, että osaa ottaa toiset huomioon.

Kaiken kaikkiaan, olen aika tavallinen 23-vuotias koiranomistaja. Mutta ihan mukava sellainen.

Toimistokoira

Minua on jännittänyt mennä töihin jo senkin takia, että myös M käy töissä ja Valo jää näin ollen yksin kotiin niin pitkäksi aikaa. Tätä ennen olemme molemmat olleet koulussa, jolloin olemme paljon vapaammin voineet valita, milloin olemme kotona.

On tietysti vähän hassua jännittää sellaista, mitä Suomessa jo tuhannet muut koiranomistajat tekevät täysin sujuvasti: käyvät töissä ja hoitavat koiriansa. Kaikki onkin - ainakin tähän asti - sujunut hyvin. Silti voin kuvitella, että jokainen koiranomistaja tuntee pienen piston sydämessään, kun sulkee ulko-oven ja jättää koiran yksin.

Yksi huonoimmista puolista koiranomistamisessa on ehdottomasti se, että aina koiraa ei vaan voi ottaa mukaan. Voi niitä pitkiä, syyllistäviä katseita.

Onneksi sekä minulla että M:llä on ihan huiput työpaikat: molempiin saa ottaa koiran mukaan töihin. Minulla on lisäksi noin kerran viikossa etäpäivä, jonka pidän kotona. Olemme myös välillä vieneet Valoa M:n vanhempien luo hoitoon työpäivän ajaksi. Näiden seurauksena Valo joutuu olemaan yksin kotona vain kerran tai kaksi viikossa.

Valon töihin mukaan ottaminen on ollut ihan mahtavaa! Koiran läsnäolo parantaa keskittymistä, tuo hyvän mielen ja luo rentoa ilmapiiriä. Siis ainakin noin teoriassa. Välillä se keskittyminen ennemminkin herpaantuu kuin parantuu, kun Valo vinguttaa, vinguttaa ja aina vaan vinguttaa leluaan.

No, ensi kerralla pitää ottaa mukaan sellainen lelu, mikä ei vingu.

Syksyn viimeinen

Tänä viikonloppuna kävimme tälle syksylle viimeisen kerran mökillä. Koko vuoden viimeiseksi mökkireissuksi tämä tuskin kuitenkaan jää, sillä mietimme joulun viettämistä mökillä. Vähän siinä riittää vielä miettimistä, sillä mökkiä ei ole eristetty kovinkaan hyvin. Tiedossa ei siis olisi mikään kovin lämpöinen joulu. Sitäkin tunnelmallisempi, tosin.

Joka tapauksessa, syksyn ja ehkä vuoden viimeinen mökkireissu piti sisällään pyöräilemistä, perunoiden nostoa, uimista, leikkimistä, puiden kaatamista ja sienien keräämistä. Ja tietenkin, viimeisten mustikoiden syömistä!

Kuvia ei ole kuin viimeiseksi mainitusta tapahtumasta, vaikka Valo oli kyllä mukana jokaisessa puuhassa.

Valo on ollut koko viikonlopun ihan erityisen energinen. Se on juossut, leikkinyt ja riehunut kolme päivää putkeen ja pitänyt taukoa vain yöllä.

Reissu teki selvästi hyvää: vähän aikaa sitten kotiin palattuamme Valo ei ole muuta tehnyt kuin nukkunut.

Kuka menee lenkille?

Minusta on todella mukavaa, että meitä on on kaksi - minä ja M - jakamassa paitsi arkea, mutta myös Valon lenkityksiä. Yksin asuvalla koiranomistajalla on taatusti kädet täynnä töitä! Mutta välillä siitä, että meitä on kaksi, syntyy myös ongelmia.

Alussa melkein kiistelimme siitä, kuka saa mennä lenkille ja kävimmekin usein yhdessä ulkoilemassa. Jollen ihan väärin muista, taisimme vuorotella jopa hihnan pitämisessä! Käymme edelleen yhdessä lenkeillä, mutta paljon aiempaa harvemmin.

En siis todellakaan ajatellut, että tällaisestakin asiasta saisi revittyä ongelmia. Mutta mitä jos lenkkivuorot on unohdettu sopia ja jos molempia väsyttää aamulla? Mitä jos sovitut lenkit unohtuvat? Mitä jos toinen ajautuu kuin huomaamattaan menemään lähes kaikki lenkit?

Koska itse olen järjestelmällisyyden ystävä ja M hajamielisyyden uhri, keksimme tähän ratkaisun:

Toimii.

Meillä on jättimäinen tussitaulu makuuhuoneessamme, mistä myös tämä lenkkiaikataulumme löytyy. Yhtä hyvin tämä voisi tosin olla vaikka muistilappu jääkaapin ovessa. Aiemmin soittelimme tai tekstailimme toisillemme, että kenenkäs vuoro se nyt olikaan ja ehtisitsä mennä kun mä en ehtis. Iltaisin sovimme seuraavan päivän lenkit, mikä alkoi jossain vaiheessa puuduttamaan.

Lenkkiaikataulun teimme yhdessä, kalenterit käsissä. Aikataulu ei ole mitenkään absoluuttinen: jos tulee jotain, niin sitten vaihdetaan. Mutta kyllä tämä omaa suunnittelua ja aikataulutusta helpottaa. Viikonlopun aikataulut vaihtelevat sen verran usein, että olemme jättäneet sen pois aikataulusta.

Olisi todella mielenkiintoista tietää miten muissa kodeissa toimitaan. Siispä kysynkin: miten te sovitte, kuka menee lenkille?

Mutainen aamunaloitus

Lauantaiaamut ovat hienoja jo siksi, että ne ovat lauantaiaamuja. Kun kiireettömän lauantaiaamun yhdistää vielä syksyiseen ruskaan ja poskilla jo vähän kipristelevään ilmaan, ollaan hyvillä vesillä. Ja jos jaksaa herätä aikaisin, ei aamulenkillä tule ketään vastaan. Toisin on arkena.

Valokin taitaa pitää syksystä. Sateista se ei oikein välitä, mutta hiukan viileämmästä ilmasta kyllä. Viileän ilman myötä myös Valon energiataso on tuntunut nousevan. On ollut helpottavaa huomata, että kesän laiskuus on hävinnyt ja tilalle on tullut energinen koira. Ajattelin kirjoittaa tästä lisää vielä myöhemmin ja käydä läpi, mitä muutoksia kastrointi on tuonut puoli vuotta leikkauksen jälkeen.

Joka tapauksessa, kaikki eivät tunnu arvostavan syksyn ilosanomaa yhtä paljon kuin minä tai Valo. Näytin M:lle tätä kuvaa, ja reaktio oli vähän erilainen:

- Onks toi meidän pellolta otettu kuva?
- On, oltiin siellä Valon kanssa aamulla. Eiks oo hieno maisema?
- Ihan mutasta!

Okei, olihan tuossa jotain perääkin. Valon tassut, minun kengät ja jopa housunlahkeeni menivät ihan liejuisiksi.

Mutta voi pojat, oli se sen arvoista!

Kylmä vesi, kuuma koira

Olimme taas viime viikonlopun mökillä. Syksy on selvästi saapunut, sillä järvivesi on muuttunut aivan järkyttävän kylmäksi! Uimaan piti silti päästä, tietenkin.

Koska Valo ei vieläkään ole täysin myyty koko uimisidealle, päätin mennä Valon tueksi itsekin veteen. Kun heitin lelun (hups, se olikin dami... onneksi emme harrasta noutamista!) ensimmäistä kertaa vähän syvemmälle veteen, Valo jäi rannalle uikuttamaan.

Lopulta kannoin 20-kiloisen, hiukan hysteerisen hurtan niin syvälle, ettei sen tassut yltäneet enää pohjaan. Valo kääntyi ensin rantaa päin, mutta kun käänsin sen ympäri, se alkoi uida kohti lelua.

Tämän jälkeen Valo nouti lelua ihan itse, mutta kävi joka hakureissun jälkeen kuivaamassa itsensä rannalla. Lisäksi, valomaiseen tapaansa, se piippasi kovaan ääneen aina itse uimisen ajan. Naapuritkin varmaan jo ihmettelevät, että mitä ihmettä mökillämme oikein tapahtuu.


Silti Valo palasi aina veteen, hakemaan lelua yhä uudestaan.

Ja näyttipä se aika tyytyväiseltä itseensä, joka kerta kun oli onnistuneesti noutanut lelun vedestä.

Nonni sitte, takakäpät

Olen miettinyt, miten fiksu koira Valo oikeastaan on. Se oppii nopeasti uusia temppuja, mutta niiden lisäksi se on kuin huomaamatta oppinut myös muita sanoja. Temppujen ja peruskäskyjen lisäksi Valo osaa nimittäin vaikka mitä muuta.

Varo

Aloitetaan peruskauralla. "Varo" voisi oikeastaan lukeutua peruskäskyihin. Otin sanan kuitenkin mukaan siksi, ettemme ole varsinaisesti opettaneet tätä. Jotenkin Valo on hiffannut, että kun sanomme "varo", silloin pitää varoa ja astua syrjään. Käytän sanaa usein silloin, kun istun tietokoneen ääressä työpöydällä. Valo tykkää nimittäin nukkua joko pää, häntä tai vähintäänkin tassut kiinni tuolissa, ja jos nousisin tuolilta ilman että älähtäisin, rullaisin Valon päälle.

Namikaappi
Hei-pala

Näitä käyttää isoäitini. Hänen luonaan vieraillessamme isoäitini kysyy tasaisin väliajoin Valolta "missä namikaappi" ja Valo juoksee kaapin eteen. Sieltähän niitä nameja sitten saa, vähän liiankin usein... Hei-palan sanomalla ("annetaanko hei-pala?") saa aikaan saman efektin, Valo rymistää namikaapin eteen. Hei-pala annetaan aina silloin, kun lähdemme isoäidin luota.

Toinen käppä

Takakäpät
Toinen takakäppä

Valoa kuivatessani minulla on tullut rutiiniksi sanoa ensimmäisen etutassun kuivauksen jälkeen "toinen käppä", jolloin Valo osaa itse kääntyä ja antaa toisen etutassun. Etutassujen jälkeen kuivaan takatassut, ja silloin sanon "takakäpät" ja Valo kävelee vähän eteenpäin, jotta minun ei tarvitse liikkua. Toisen takatassun vuoron tullen sanon "toinen takakäppä" ja taas Valo kääntyy. Aika kätevää, myönnetään.

Okei

Tästä olen hieman häpeissäni. Okei tarkoittaa nimittäin vähän kaikkea. Yleensä käytän sitä silloin, kun päästän Valon ulkona vapaaksi. Jos sanon sanan tavallisella äänenpainolla, se tarkoittaa, että saa mennä vapaasti mutta ei minun ohitse. Jos sanon okei kirkkaalla ääneellä (ja ehkä kädenheilautus lisäksi), tarkoittaa se että saa mennä myös minun ohitse ja juosta miten päin tahtoo. Tämän lisäksi M käyttää sanaa okei ja se tarkoittaa aina että saa juosta miten vain. Jotenkin Valo on silti oppinut mitä okei tarkoittaa missäkin tilanteessa.

Nonni sitte 

Toinen häpeäpilkku. Käytän tätä silloin, kun Valo on vapaana ja haluan, että se menee minun taakseni. Se saa siis edelleen kävellä vapaana, kunhan se pysyy minun takanani. Sanoin usein "nonni sitte" silloin, kun lenkillä tulee ihmisiä vastaan.

Mitään näistä emme siis ole varsinaisesti opettaneet Valolle, mutta silti se vain osaa ne.

Välillä sitä vaan äimistyy itsekin, miten fiksuja nuo nelijalkaiset ovatkaan.