Järven jäällä

Piipahdimme pariksi päiväksi mökille, ja voi että se teki hyvää. Niin ihanan rauhallista ja hiljaista. Valokin oli aika tyytyväinen, kun se sai mennä ulos aina kun teki mieli.

Järvi oli jäätynyt melkein metrin edestä, joten otimme tavoitteeksemme tehdä pieniä tutkimusretkiä ympäri lähiseutua. Löysimme pienen saaren, kolme pilkkimisreikää ja monta ketun tassunjälkeä. Ja olipa muuten mukavaa heitellä lelua, kun kerrankin oli kunnolla tilaa!

Pullasorsan kanssa

Minulla on tällä viikolla ollut todella kiireistä. Tällaisina aikoina sitä toisaalta hiukan ärsyyntyy, kun päivästä menee kallisarvoisia tunteja koiran ulkoiluttamiseen. Toisaalta taas juuri silloin Valon kanssa vietetyt hetket ovat kaikista tärkeimpiä.

Saa hengähtää ja hengästyä. Nuuhkia ilmaa ja nauttia auringonvalosta. Keskittyä kuuntelemaan ääntä, joka tulee kun lumi rapisee kenkien alla.

Ja huudahtaa koiralle EI, kun se löytää kasan linnuille tarkoitettuja leipiä ja alkaa hotkimaan niitä kuin paraskin pullasorsa.

Viimeistään siinä vaiheessa kaikki läksyt, deadlinet ja projektit unohtuu.

Kaikki koirani ystävät

Valo käyttää saamaansa möyhinämattoa kahteen eri tarkoitukseen. Joko se nukkuu siinä ja möyhii sen ihan ruttuisaksi. Toinen vaihtoehto on, että matto pysyy suorassa mutta se on lastattu täyteen tavaraa. Arvatkaa kumpi moodi tällä hetkellä on menossa?

Valo roudaa siis mattonsa päälle kaikki lattialla lainehtivat lelunsa. Ja kasan päällimmäiseksi menee itse koira.

Toisaalta, tämä on ihan hyvä järjestely. Ainakaan nyt niihin leluihin ei voi kompastua, kun tietää, missä ne ovat.

Kotona taas

Rantauduimme eilen iltapäivällä takaisin kotomaahan. En ole koskaan ennen nähnyt Valoa niin innostuneena kuin eilen, kun tulimme kotiin. Se itki, vinkui ja juoksi ympyrää, vaikka se on aiemminkin ollut pidempiäkin aikoja hoidossa.

No, ehkä minulla ja M:llä saattoi olla jonkinlainen vaikutus Valoon. Me taisimme myös juosta vähän ympyrää.

Hoitopaikan löytämisessä on muuten aina oma järjestelynsä. Tällä kertaa se oli onneksi luvattoman helppoa, kun Valo pääsi M:n vanhempien luo. Se on muutenkin Valon ykköshoitopaikka.

Sinänsä voisi luulla, että hoitopaikan löytäminen olisi helppoa. Meillä on kuitenkin vain yksi koira ja sekin on tuollainen suhteellisen söpö ja kiltti hauva, eikä mikään vaativampi tai "pelottavampi" rotu.

Valo on kuitenkin sen verran villi touhukas, että sitä ei voi ihan minne vain viedä. Hoitajan pitäisi jaksaa ulkoilla melko reippaasti joka päivä. Tämän takia emme ole vieneet Valoa hoitoon esimerkiksi äidilleni, joka kyllä on kovin koirarakas mutta tuskin pysyisi Valon vauhdissa mukana.

Koirahotellejakaan emme ole koskaan testanneet. Vaikka paikka vaikuttaisi luotettavalta, sitä ei kuitenkaan koskaan tiedä, että mitä siellä tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Olen ehkä vähän liian vainoharhainen... Ehkä sellaista voisi kuitenkin kokeilla.

Mutta ei vielä ensi kerralla.

Laukku pakattuna

Lähdemme huomenna aikaisin aamulla M:n kanssa pienelle lomalle Baijeriin. Odotan matkaa todella innolla, vaikka minulla onkin jo nyt vähän ikävä tuota huiskuhäntää. (Mikä on hiukan nolostuttavaa. Kyseessä ei nimittäin ole mikään kuukausien reppureissu vaan pelkkä kolmen yön pikkumatka.)

Onneksi sain sentään pakkaamisessa apua.


Valo syynäsi hyvin tarkasti kaikki vaatteet ja muut tavarat, mitä laukkuuni laitoin. Ja ennen pakkaamista piti tietysti tarkistaa, että laukku on varmasti tyhjä eikä siellä ole mitään unohdettuja aarteita.

Kun olin valmis, Valo teki vielä tarkastuksen. Se nuuhki todella pätevänoloisena laukkua ja tarkisti, etten salakuljeta mitään sellaista, mitä kotoa ei saa viedä, kuten makkaraa tai koiranluita.

 Todella hyödyllistä apua siis.

Parvekepingviini

Yhtenä päivänä aurinko paistoi todella nätisti ja parvekkeemme lämpömittari näytti astemääräksi + 28. Minä päätin sen kunniaksi avata parvekkeen oven. Ei siellä kyllä niin lämmin ollut, mutta pidin ovea kuitenkin auki ihan vain siksi, että olin sen avannut.

Valon mielestä parveke on tosi kiva ja se luikahtaa sinne aina sinä hetkenä, kun ovi aukeaa. Eikä haittaa, vaikkei niin lämmin olisikaan. Kun sitten suljin oven, en huomannut, että Valo oli roudannut parvekkeelle sen pingviinilelun.

Pingviini oli siis kadoksissa kunnes toissapäivänä päätin avata parvekkeen oven. Siellä se nökötti, jäähtymässä olevien limppareiden ja pulkan kanssa. Pikkuinen pehmopingviini näytti niin onnettomalta, että halusin ottaa siitä kuvan ja laittaa sen tänne blogiin.

Mutta Valo ehti ensin.

Avattuani oven, Valo katsoi vaan että "oho, lelu" ja kävi noukkimassa sen takaisin sisälle ennen kuin minä ehdin ottaa yhtäkään kuvaa.

Kuivaa kanaa ja juustonkannikoita

Koiran omistaminen on välillä todella kätevää. Kuten silloin, kun kanasta tulee kuivaa ja sitä jää ruokailusta yli. Toista kertaa ei tee mieli syödä, joten kanat voi heittää koiran kippoon.

Juustonkannikoitakaan ei meillä heitetä pois. Ne viipaloidaan ja käytetään palkitsemisherkkuina agilityssä.

M:n vanhempien luona syödään paljon maustamatonta jogurttia. Siellä on aina jääkaapissa säästössä tyhjiä jogurttitölkkejä, joista Valo sitten saa nuolla viimeisetkin rippeet pois.

Toisen roska, toisen herkku.

Koska Valo syö perusruokana ihan tavallista koirannappulaa, sekoitan siihen melko usein jotain ylijäänyttä ruokaa, jotta sen ei tarvitsisi syödä aina samaa.

Tosin täytyy tunnustaa. Aika usein sinne ruokakippoon menee myös sellaista ruokaa, joka maistuisi myös minulle.

Kuten mehevää kanaa.

Karvasta asiaa

Kuinka paljon koirasta voi tippua karvaa? Vastaus on: tuhottomasti.

Minä olen harjannut lähes päivittäin ja hätäpäissäni jopa imuroinut tuota meidän karvakasaa. Mutta aina niitä irtokarvoja vaan tulla tupsahtelee.

Imuroin koko kotimme kolme päivää sitten. Nyt lattiat suorastaan lainehtii taas oransseista karvatupoista. Valon turkki on minusta kyllä todella kaunis, mutta tarvitseeko niiden karvojen todella uusiutua joka kolmas minuutti?

Olen myös miettinyt, että kuinka paljon koiraa voi ylipäätänsä harjata. Minä olen joskus harjannut Valoa jopa puoli tuntia, ja aina sitä karvaa vaan irtoaa. Siis voinko minä harjaamisellani saada tuon koiran kokonaan kaljuksi vai loppuuko se karvan irtoaminen jossain vaiheessa?

Tuo imurointi oli muuten oikeasti hyvä juttu. Aloitin todella pienestä imutehosta, jottei Valo säikähtäisi. Sitten vaan imuri koiran selkään ja namien syöttämistä tasaisin väliajoin. Imuri täyttyi, koira oli tyytyväinen ja minä myös.

Ehkä minä alankin siis imuroimaan koiraa lattioiden sijaan.

Matonrullaaja

Valo on matonrullaaja. Se möyhii kaikki pienemmät matot itselleen mukaviksi ja jättää ne sitten sellaiseksi, seuraavaa kertaa varten.

Meillä ei vain ole kovin montaa pientä mattoa. Keittiöstä löytyy kaksi, ja ne ovatkin säännöllisin väliajoin rullattuna ties mille kiemuroille. Kolmas pikkumatto löytyy kylpyhuoneesta. Valo ei käy siellä melkein koskaan, mutta yhtenä aamuna minä menin pesemään hampaani ja ihmettelin mattoa, joka oli ihan rullalla.

Tajusin, että Valolla on matonrullauspuute. Keittiön ja kylpyhuoneen lisäksi meillä ei nimittäin ole pikkumattoja lainkaan (paitsi eteisessä, mutta se on niin jäykkä ettei sitä saa rullattua). 

Laitoimme siis olohuoneeseen ruskean, pienen maton, jotta Valo saisi ihan oman möyhinämaton. Nyt tuosta kohdasta on tullut Valon uusi lempipaikka.  

Minäkin olen aika tyytyväinen. Nimittäin keittiön ja kylpyhyoneen matot ovat nyt pysyneet suorina.

Aurinkoisena aamuna

Toissapäivänä oli todella aurinkoinen ja kaunis aamu. Päätin sen kunniaksi ottaa lenkille mukaan Valon lempilelun, keltaisen vinkupallon. Pallo ei kylläkään vingu enää, siitä kuuluu vain onneton suhina, kun sitä painaa.

Mikä on itseasiassa ihan hyvä asia. Se vinkui nimittäin aiemmin aika kovaa.

Koirapuistoissa käyminen

Kun Valo oli pentu, kävimme melko usein koirapuistoissa. Löysimme samanikäisiä pentukavereita, ja niiden kanssa touhottaminen teki Valolle takuuvarmasti pelkkää hyvää. Valon sosiaaliset taidot kasvoivat kohisten sen päästessä harjoittelemaan käyttäytymistä muiden koirien kanssa.

Meillä on kuitenkin myös aika paljon negatiivisia kokemuksia koirapuistoista. Nykyään emme käy niissä lainkaan, varsinkaan, jos aitauksessa on tuntemattomia koiria.

Valon kimppuun on hyökätty ainakin kahdesti, molemmat tapaukset sattuivat koirapuistossa. Minun kimppuuni tuntematon koira on hyökännyt kerran, sekin tapahtui koirapuistossa. Lisäksi meille on sattunut lukuisia läheltä piti -tilanteita ja Valo on myös saanut koirapuistosta kennelyskän.

Mitään sen vakavempia vaurioita ei meille onneksi ole sattunut, mutta kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Keskisuomalainen kertoo kleinspitz Onnista, joka sokeutui koirapuistossa tapahtuneen hyökkäyksen takia.

Yksi ongelma taitaa olla se, että kaikki koiranomistajat eivät edes ymmärrä, että heidän koiransa eivät käyttäydy hyvin. Esimerkiksi kimppuuni hyökänneen koiran omistaja sanoi tapahtuneen jälkeen "tällastahan se on täällä koirapuistoissa".

Niinpä näyttäisi olevan.

Olisi mukavaa, jos koirapuistoissa voisi käydä kevein ja luottavaisin mielin. Nyt se ei todellakaan onnistu, ja minun mielestäni se on väärin.