Sivut

2.10.2013

Toimistokoira

Minua on jännittänyt mennä töihin jo senkin takia, että myös M käy töissä ja Valo jää näin ollen yksin kotiin niin pitkäksi aikaa. Tätä ennen olemme molemmat olleet koulussa, jolloin olemme paljon vapaammin voineet valita, milloin olemme kotona.

On tietysti vähän hassua jännittää sellaista, mitä Suomessa jo tuhannet muut koiranomistajat tekevät täysin sujuvasti: käyvät töissä ja hoitavat koiriansa. Kaikki onkin - ainakin tähän asti - sujunut hyvin. Silti voin kuvitella, että jokainen koiranomistaja tuntee pienen piston sydämessään, kun sulkee ulko-oven ja jättää koiran yksin.

Yksi huonoimmista puolista koiranomistamisessa on ehdottomasti se, että aina koiraa ei vaan voi ottaa mukaan. Voi niitä pitkiä, syyllistäviä katseita.

Onneksi sekä minulla että M:llä on ihan huiput työpaikat: molempiin saa ottaa koiran mukaan töihin. Minulla on lisäksi noin kerran viikossa etäpäivä, jonka pidän kotona. Olemme myös välillä vieneet Valoa M:n vanhempien luo hoitoon työpäivän ajaksi. Näiden seurauksena Valo joutuu olemaan yksin kotona vain kerran tai kaksi viikossa.

Valon töihin mukaan ottaminen on ollut ihan mahtavaa! Koiran läsnäolo parantaa keskittymistä, tuo hyvän mielen ja luo rentoa ilmapiiriä. Siis ainakin noin teoriassa. Välillä se keskittyminen ennemminkin herpaantuu kuin parantuu, kun Valo vinguttaa, vinguttaa ja aina vaan vinguttaa leluaan.

No, ensi kerralla pitää ottaa mukaan sellainen lelu, mikä ei vingu.

11 kommenttia:

  1. Moips, paljon samoja ajatuksia täällä. Meilläkin etäpäivämahdollisuudet käytetään tarkasti ja koirat pääsevät aina silloin tällöin toimistolle mukaan. Vähän helpotusti asiaan toi toinen koira, jotenkin oli helpompi jättää nuo kahdestaan. Pyrin kuitenkin minimoimaan pitkät päivät.

    T. Anne ja plikat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi mahtavaa, että koiria saa ottaa yhä useampaan työpaikkaan mukaan. Lisäksi tuntuu, että mahdollisuus etäpäivän viettoon on myös ollut nousussa.

      Kahdestaan on varmasti mukavempi olla! Ehkä meidänkin pitäisi hankkia toinen koira...

      Poista
  2. Voi kuinka mukavaa, että koirat saisi ottaa mukaan töihin tai opiskelemaan. Tosin musta tuntuu, että tytöt vain keksisivät koko ajan kepposia tai istuisivat koko päivän sylissä..:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ollut tosi kätevää :) Haha, mutta eiks töiden tekeminen koira sylissä olis aika mukavaa!

      Poista
    2. Olisihan se :-D

      Teille on haaste: http://herttakoiruus.blogspot.fi/2013/10/11-asiaa-hihnan-toisesta-paasta-haaste.html

      Poista
  3. Palkkahan tosta pitäisi saada kun on sosiaalityöntekijänä paikalla:) Meillä se on ainakin koirien virka.

    Se on kyllä totta että on paljon mukavampi jättää kaksi koiraa kotiin kun niillä on toisistaan seuraa. Cara oli ikionnellinen silloin kun Viksu tuli meille (siitä on monta tarinaa tuolla mun blogin alkumetreillä) ja nyt se tuntuu olevan molemminpuolista. Ne tuntuvat olevan tosi tärkeitä toinentoisilleen. Vaikka ei se kyllä aina välttämättä ole niin kun tulee uusi koira taloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuohan on ihan totta! :)

      Ihanaa, että Cara oli niin innoissaan uudesta tulokkaasta! Olen kuullut tarinoita, että aina sitä toista koiraa ei heti olla vastaanotettu kovin iloisin mielin, mutta että lopulta koirista on kuitenkin tullut hyvät toverit. Kyllä se pentukuume vähän on nousussa...

      Poista
  4. Teidän koira on kyllä todella onnekas, kun se saa olla noin paljon matkassa ja harvoin yksin!!!
    Minä olen koulussa ja välillä töissä päiväkodilla eikä mieskään voi ottaa koiraa töihin mukaan, varsinkaan kahta koiraa.

    Onneksi niillä on tosiaan seuraa toisistaan. Meille ehti kuitenkin olla kolme vuotta pelkästään yksi koira ja kyllä se joutui olemaan välillä paljon yksin. Pikku Ruskalla tulisi varmaan hätä, jos se jäisi kotiin ihan yksinään niin, että koirakaverikin on poissa ):

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskalla pyyhkii siis aika hyvin :) Meillä on kyllä kieltämättä tosi hyvä tilanne. Mutta sama se kuinka harvoin tai usein joutuu jättämään koiran yksin, on se silti aina yhtä kurjaa!

      Poista
  5. Voi kun voisinkin ottaa Urpon mukaan töihin, mutta sairaalaan ei valitettavasti ole mitään mahdollisuutta viedä eläimiä. Valo on todella onnekas päästessään mukaan töihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit, sairaalaan on kyllä paha viedä koiraa. Sairaaloissa pitäisi kyllä olla erillinen eläinosasto, minne potilaat voisivat mennä silittelemään työntekijöiden lemmikkejä!

      Poista