Sivut

30.8.2013

Lapsen lailla

Minulla on ollut sellainen tunne, että emme ole vähään aikaan leikkineet Valon kanssa kovin paljon.

Toissapäivänä päätin muuttaa asian ja otin lelun mukaan lenkille. Heittelin sitä pellon yli ja ympäri ja Valo juoksi perään.

Yksi täti tuli kesken leikin kysymään, että onko Valo pentu. Kun vastasin, että se on 3-vuotias, hän hämmästyi ja sanoi "se leikkii ihan kuin pentu!". Kommentti jäi mieleeni, koska niinhän sen pitäisi olla. Kun leikitään, leikitään niin kuin pennut. Innostuneina, estottomina ja huolettomina.





Se oli hyvä päivä.

28.8.2013

Tapaus kananmuna

Sitä voisi luulla, että kananmunan syöminen ei olisi mikään erikoinen juttu koiralle. Että kananmunan saatuaan, koira vain rikkoisi sen hampaillaan ja pistelisi poskiinsa. Tai niin minä ainakin luulin.

Kuinka väärässä sitä voikaan olla.

Kananmunia Valo on syönyt jo pienestä lähtien, niin raakana kuin kypsennettynäkin. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kokonainen kananmuna.

Itse olin ihan täpinöissäni, melkein sekuntikello kaulassa odottamassa, että kuinka nopeasti Valo hoksaa rikkoa munan. Omasta innostuksestani huolimatta Valo vain katsoi kananmunaa, nuuhki sitä vähän ja lähti sitten pois. Sitä ei voinut vähempää kiinnostaa.

En halunnut jättää asiaa kesken ja päätin että kyllä se Valo vielä innostuu, tavalla tai toisella. Käytin häikäilemättä hyväkseni Valon heikkoutta: liikkuvia esineitä. Aloin pyörittelemään ja rullailemaan kananmunaa maata pitkin ja samalla näyttämällä itse tosi innostuneelta (tässä kohtaa olin ihan tyytyväinen, että episodi tapahtui mökillä, eikä esimerkiksi kerrostaloasuntomme pihapiirissä). Ja se toimi! Mutta heti kun kananmuna pysähtyi, lopahti myös Valon kiinnostus.

Ja siinä aikamme touhuttuamme, minun pyöriteltyäni kananmunaa ja Valon juostessa perään ja sitten jättäessä sen, se lopulta hajosi. Ei Valon hampaiden, vaan minun pyörittelyni ansiosta. Kun Valo tajusi, että hei, siellähän on jotain tavaraa sisällä, se innostui ja hörppi sisällön suihinsa ja pureskeli kuoret.

Ei siis mennyt ihan just presiis kuin odotin. No, olihan tämä ensimmäinen kerta. Ehkä seuraavalla kerralla?

23.8.2013

Ne pienet ärsyttävät

Vaikka Valo on mielestäni ihan mahtikoira, on sillä useita pieniä juttuja, jotka ärsyttävät välillä todella paljon. Listasin Valon viisi ärsyttävintä tapaa.

1. Valo raaputtaa sohvaamme. Iltaisin TV:tä katsoessamme Valo tykkää pungertaa päänsä jalkojemme alle. Vähän ajan päästä kuuluu vain raaps raaps raaps kun Valon tassut raapivat sohvan reunaa sen kääriytyessä erilaisiin asentoihin. Sohvamme onkin kaikista kulunein juuri reunoista.

2. Valosta kuoriutuu varsinainen halinalle, kun on kyse naapureista. Kaikkia naapureita pitää aina tervehtiä, olivat ne tuttuja tai ei. Jos ne ovat meidän talossa, ne ovat kavereita, päättelee Valo ja menee häntä heiluen naapurin luo. Suurin osa naapureistamme pitää onneksi koirista, mutta eivät kuitenkaan kaikki. Valon suuri missio on saada jokainen naapuri silittämään sitä. Erityisen ärsyttävää on, jos olemme menossa sisälle ja jossain kaukana näkyy ihmisen siluetti. Valo parkkeeraa peränsä maahan ja jää odottamaan saapuvaa ihmistä, oli se kuka hyvänsä.

Olen muuten miettinyt, että miksi Valo antaa naapureiden silitellä itseään vaikka huru mycke, mutta minä ja M emme saa silittää sitä kuin iltaisin, kun se on väsynyt?

3. Valosta on useimmiten vaikeaa ottaa kuvia. Valo jää aina pönöttämään ja tuijottamaan hölmistyneenä, kun kaivan kameran esiin. Siksi suurin osa kuvista, joita täälläkin on, on tilannekuvia. Tosin eivät ne tilanteetkaan aina auta. Esimerkiksi leikkejä kuvatessani Valo työntää lelun aina ihan kameraan kiinni.



4. Olen jo aikaisemminkin maininnut, että Valo on aivan armoton pelkuri. Se on säikkynyt muun muassa ampiasta, itkevää vauvaa, limsapulloa, postinjakajaa ja jopa heinänkortta. Onneksi Valo tajuaa lopulta yleensä itsekin, että hei, ei tässä nyt sitten ollutkaan mitään hätää. Siis lopulta, kun se ensimmäiset kymmenen minuuttia on ensin panikoinut puskassa lymyävää pahaa limupulloa.

5. Mikään ei kuitenkaan vedä vertoja karvoille. Oi karvat, miten te osaattekin raastaa hermojani! Tämä ei varsinaisesti liity Valon luonteeseen millään tavalla, vaan on pelkkä sivutuote koirana olemisesta. Mutta kyllä ne karvat oman numeronsa ansaitsevat.

Olen tottunut siihen, että jos ruokaa tipahtaa lattialle, sen voi vielä syödä. Mutta ei kyllä enää. Vaikka kuinka puhkuisi ja puhaltaisi lattialta pelastamaansa perunanpalaa, se on ja pysyy niin karvaisena, ettei sitä meinaa tohtia syöttää edes koiralle.

Mutta täytyy sanoa, että sietäisin karvoja paljon paremmin, jos ne pysyisivät lattialla. Mutta ei: täällä ne seilaavat iloisesti joka nurkassa, hammasharjamukissa ja kengänkolossa. Ärsyttävintä on se, kun on imuroinut tuntikaupalla ja lopetettuaan sitä luulee, että koti on ihan tahraton ja karvaton. Sitten jostain leijailee yksi viaton karva. Kun se noukkii pois, jostain pöllähtää kymmenen lisää ja siitä alkaakin päättymätön oravanpyörä.

Ei näitä ärsyttävyyksiä onneksi kauheasti ole, en minä nimittäin enempää keksisi. Mutta kyllä näissäkin riittää ärsyyntymistä! Toisaalta eihän Valo olisi enää se sama Valo, jos se ei tervehtisi naapureita eikä raaputtaisi sohvaa. Ei taida siis designsohvaa tähän talouteen tulla ihan lähiaikoina.

22.8.2013

Korkealta on lyhyt tie alas

Kävimme eilen HSKH:n järjestämissä agilityn epiksissä. Nämä olivat toiset, seuran ulkopuoliset kisat meille. Ekoista kisoista tuli voitto, ja jotenkin me sitten voitettiin taas.

Olen kyllä tosi mielissäni ja fiilikset on vieläkin katossa!

Rata oli kylläkin todella helppo, eikä siellä ollut muita esteitä kuin hyppyjä, putkia ja kontaktit. Moni koirakko saikin nollatuloksen ja me satuimme sitten olemaan nopeimmat nollaradan vetäjät.

Palkinnoksi saimme muun muassa sekä koiralle että omistajalle omat herkut. Ne menivät jo parempiin suihin, mutta paremman puutteessa otin kuvan kääreistä. Maistui, molemmille!



Vähän tätä fiilistä kyllä heikentää se, että kisapaikalla oli treenikenttä, minne sai vapaasti mennä harjoittelemaan. Itse treenikenttä oli kyllä oikein kiva juttu eikä siinä mitään, mutta sen ympärillä tapahtuneet asiat olisin voinut jättää väliin. Menimme nimittäin palkintojenjaon jälkeen treenaamaan vähän keinua. Ei olisi kannattanut.

Juuri se mistä on varoitettu, tapahtui. Valo juoksi täysillä keinuun eikä pysähdellyt ollenkaan. Toisin sanoen kun keinun toinen pää nousi, Valon käpälät olivat jo ilmassa ja se teki oikein hienon lennon keinusta maahan.

Minä ajattelin vain, että voihan räkä. Olimme juuri tehneet mahtavan suorituksen radalla ja sitten minä menen pilaamaan kaiken pistämällä Valon keinulle. Este sujuu omalla kotikentällä jo hyvin, ja ajattelin että tässä ei olisi mitään eroa. Mutta keinu oli ihan eri näköinen ja tietysti se oli sitten eri juttu. Onneksi Valon ei käynyt kuinkaan.

Nojaa. Emmepähän ainakaan päässet ylpistymään liikaa, kyllä sitä treenattavaa vielä riittää ja vaikka kuinka. Ja kai minä tästä jotain opinkin. Kuten sen, että enää en vie koiraani tuntemattomille esteille suin päin. Etenkään, jos se käy vielä ihan ylikierroksilla.

18.8.2013

Varsinainen linssilude

Valosta on välillä todella vaikeaa ottaa kuvia. Yhtä onnistunutta otosta varten joudun ottamaan ainakin kymmenen kuvaa. Seuraavat kuvat ovat otettu viime perjantaina, edelliseltä mökkireissultamme. Otin yhteensä 93 kuvaa, ja tällaisia suurin osa niistä oli.

Joko Valolla on pää kuopassa...


  ..tai sitten sillä on silmät kiinni...

 ...tai sitten se näyttää muuten vain hyvin arveluttavalta koiralta.

Yritä siinä sitten ottaa kivoja kuvia.

14.8.2013

Koirat televisiossa

Koska olohuone on remontin myötä täynnä pahvia ja muovia, emme ole pariin viikkoon katsoneet kotona televisiota. Kapistus on silti selkeästi pysytellyt mielessäni, koska ajattelin listata katsomiani koira-aiheisia ohjelmia. Olen seurannut niitä melko paljon. Kaikkia ei enää näytetä televisiossa, mutta ainakin englanninkielisiä pystyy varmaan aika iisisti katsomaan netistäkin.

Joitakin ohjelmia en ole katsonut paria jaksoa enempää, mutta on niistä silti jonkinlainen kuva syntynyt. En myöskään muista ihan kaikkia ohjelmia, mutta eiköhän tässä suurin osa ole.

Isännän ja koiran käytöskoulu (It's Me or the Dog)
Koirakouluttaja Victoria Stilwell opastaa hukassa olevia koiranomistajia. Stilwell on tyypillinen namipalkkaaja, joka opettaa koiria kehun ja palkan kautta. Yleensä koirilla on jotain perusongelmia, kuten hihnassa vetäminen tai ovikellolle haukkuminen. Välillä ohjelmasta saa kuitenkin itselleenkin jotain kivoja pieniä vinkkejä. Ohjelmassa on kuitenkin joskus ihan ihmeellisiä koiranomistajia (kuten eräs omistaja, joka ei käynyt koiriensa kanssa lenkillä ja joka syötti koirilleen jäätelöä ja teetä päivittäin) joista tulee lähinnä surulliseksi. Yleensä sarja on silti melko viihdyttävä. Meillä on itse asiassa myös Stilwellin koulutuskirja, joka oli ihan luettavaa tavaraa. 

Koirakuiskaaja (Dog Whisperer)
Vähän samantyyppinen sarja kuin tuo ylempi mutta tässä koirilla on yleensä paljon vaikeampia ongelmia. Nojaa, veikkaan kyllä että kaikki tietävät Koirakuiskaajan, niin paljon sitä on televisiossa näytetty. Cesar Millan on mielestäni todella taitava ja tästäkin olen saanut muutamia vinkkejä omaan touhuuni. Joskus Millanin käyttämät keinot tuntuvat aika rankoilta. Ohjelmaa vastaan on tehty adressikin. Niin pitkälle en itse menisi, vaan olen sitä mieltä, että Millan tekee hienoa työtä. Usein ohjelmien koirilla todella on isoja ongelmia, joita ei ihan helpolla saa hoidettua.

Koiran temppukoulu (SuperFetch)
Aika tylsä sarja, en ole katsonut tätä kovin paljon. Sarjan koirakouluttaja opettaa yhdessä koiranomistajan kanssa eri koirille aika huikeitakin temppuja. Vaikka temput ovat välillä todella hienoja, ei sarja silti ole iskenyt minuun. Jakso, jossa koira oppi ajamaan tandempyörällä, on suosikkini!

Koiralle koti (DogTown)
Tämä on ehdoton lempparini kaikista koirasarjoista. Sarjassa esitellään amerikkalaisen löytöeläintalon arkea. Koirien edistystä esimerkiksi katukoirista perheen lemmikeiksi on mukavaa seurata. Tosin välillä koirien kurjalla menneisyydellä mässäillään vähän turhankin paljon. Ja itku siinä tulee silmään, jos koira joudutaankin lopettamaan. Kaiken kaikkiaan kuitenkin sellainen hyvän mielen ohjelma.

Amerikan huippuhurtta (Greatest American Dog)
Tämä tuli muutama vuosi sitten televisiosta, eikä ole tainnut saada jatkoa. Ohjelma oli kuitenkin mielestäni aika viihdyttävä. Koiranomistajat koirineen kilpailivat parhaimman amerikkalaisen koiran tittelistä. Joka jaksossa oli muistaakseni kaksi eri tehtävää ja myös joka jaksossa yksi koirakko lähti kotiin. Sarjasta on myös ilmestynyt ruotsalainen versio Top Dog, josta en tykännyt ihan yhtä paljon.

Koiranpennun vuosi
Ihastuttava sarja koiran kasvusta luovutusikäisestä pennusta 1-vuotiaaksi aikuisenaluksi. Sarjassa lähinnä fiilistellään koiria ja luontoa. Tätä katsoin silloin, kun tein samalla jotain muuta. Tosin välillä jähmetyin tv:n eteen, kun se pentu oli nii-in suloinen.

Koirakouluttaja Tanja Karpela
En kauheasti välitä suomalaisista koirasarjoista, mutta tämä on ihan ok. Karpelalla on hyvä ote koiriin. Ohjelmassa kerrotaan Karpelan omasta koira-arjesta ja koulutetaan muita koiria. Lisäksi joka jaksossa vierailee joku julkkis, jonka kanssa vieraillaan eri eläinaiheisissa paikoissa, kuten eläinsuojelukeskuksessa ja Korkeasaaressa.

Hienosti hihnassa
Tässä ohjelmassa käydään aika perusteellisesti läpi eri koulutusaiheita. Jokaisessa jaksossa keskitytään yhteen aiheeseen, ja muistaakseni ohjelmassa on käsitelty ainakin luoksetuloa, hihnassa kävelyä ja haukkumista.

Koiralle koti 
Tämä on todella sympaattinen sarja. Joka jaksossa esitellään yksi perhe, joka syystä tai toisesta joutuu luopumaan koirastaan. Ohjelmassa myös etsitään koiralle uusi omistaja. Koirat vierailevat kahdessa parhaiten sopivassa kodissa yön tai pari, ja edellinen omistaja päättää lopulta, mihin koira sijoitetaan. Tätä katsoessa tulee hyvälle tuulelle.

Lisäksi Yleltä tulee välillä mielenkiintoisia koira-aiheisia dokumentteja. Ainakin Sairaaksi jalostettu (Pedigree Dogs Exposed) ja Koiran salainen elämä (Horizon: The Secret Life of the Dog) olivat hyviä ja ainakin jälkimmäinen taitaa edelleen olla katsottavissa YLE Areenassa.

Oho, näitä tulikin aika monta! Taidan tykätä telkkarin katselusta... Mitä koira-aiheisia ohjelmia te olette katsoneet?

11.8.2013

Evakossa

Kuten edellisessä postauksessa jo vähän uumoilinkin, päätimme lähteä remonttia pakoon mökille.

Valo on ollut lähinnä grillimaisterin oppipoikana. Otin kyllä Valon mukaan poimimaan mustikoita, mutta siitä se ei oikein tykännyt. Jostain syystä Valo viihtyy mökillä parhaiten ihan omassa pihassa.

Ehkä syynä on grilli.

M löysi mökiltä lapsuudestaan tutun nallipyssyn ja Valo innostui lelusta kovasti. Allaolevassa kuvassa ei siis yritetä ampua Valoa nenään, vaan tutustuttaa se uuteen esineeseen. Pyssy ei kyllä lopulta sitten ollutkaan niin mielenkiintoinen, ainakaan yhtä mielenkiintoinen kuin grilli.

8.8.2013

Remonttireiskat

Meillä on parhaillaan käynnissä pieni kotiremontti. Eteisen seinät on jo maalattu ja olohuoneesta on revitty tapetit irti. Nyt pitäisi vielä maalata olohuone ja keittiön kaapinovet.

Valo on ollut suureksi avuksi. Se on auttanut tapettien siivoamisessa syömällä niitä. Se on myös tassutellut paikasta toiseen ja näin kokeillut, että pysyykö maali myös lattialla (Selvisi, että pysyy. Mutta onneksi on keksitty tärpätti). Ja se on tietysti ollut seurana. Kun viimeisillä voimillaan repii irti julmetun kovasti kiinni olevaa tapettia, on mukavaa, että siinä vieressä makoilee elämäänsä tyytyväinen koira.

Nyt Valoa on alkanut kuitenkin jo vähän väsyttämään tämä koko touhu. Se huokailee, mököttää ja säikkyy suojamuoveja. Aamulla Valo itki, kun se ei osannut tulla muovin läpi, jotta se olisi päässyt keittiöön syömään.

Valo ei kyllä ole ainoa tässä perheessä, joka on väsynyt tähän kaaokseen. Onneksi olemme jo voiton puolella. Ja ainahan sitä voi lähteä pariksi päiväksi mökille evakkoon, jos touhu alkaa kyllästyttämään liikaa.

6.8.2013

(Välillä) innokas agilitykoira

Tässäpä pari kuvaa kesäkuisista oman seuramme agilitykisoista. Valo näyttää kuvissa juuri siltä, miltä se näyttää kentällä lähes aina. Innokkaalta. Sitä voisi luulla, että se olisi itsestäänselvyys, mutta sitä se ei valitettavasti ole ollut.


Olen kesän alusta lähtien yrittänyt olla välittämättä siitä, kuinka hyvin tai huonosti hallitsemme treeneissä jotkin kuviot. Tärkeintä on, että Valolla on hauskaa ja että se pysyy innokkaana. Laiskuus on nimittäin kastroimisen jälkeen tullut välillä myös agilitykentälle saakka. Tällä hetkellä tilanne näyttää kyllä hyvältä, kunhan maltan olla ottamatta liikaa toistoja.

Ovat nämä kuvat muuten vaan mahtavia verrattuna omiin räpellyksiini. Olen välillä yrittänyt ottaa Valosta agikuvia itse. Valo on seisonut hypyn edessä ja huutaessani lähtökäskyn olen napsinut kuvia. Siitä ei tietenkään ole tullut yhtään mitään, paitsi erittäin suttuisia kuvia. Kiitos kaunis siis kuvaajalle!