Sivut

5.9.2013

Miksei me osata?

Olen ollut todella innostunut menestyksestämme epävirallisissa agilitykisoissa ja olen viimeiset päivät nähnyt unia minusta ja Valosta tekemässä agiradalla pahemman asteen kulmia ja käännöksiä kuin tuosta vain. Mieli on jo kovasti tehnyt ilmoittautua virallisiin kisoihin. Mutta ennen kuin saamme kontaktit ja etenkin keinun kuntoon myös muualla kuin kotiradalla, en aio mennä kisaamaan.

Tästä minulla tuli mieleeni, että miten on mahdollista, että jotkut koirat rymisevät keinua alas vuoden ikäisinä?

Ja miten jotkut, vain 2-vuotiaat koirat ovat jo kolmosluokassa ja menestyvät kansainvälisissä huippukisoissa? Tämäntyyppiset tarinat ovat todella inspiroivia, ja se on mahtavaa, kun joku nuori koira tekee tasaista nollarataa kolmosissa. Muiden menestys ei ole itseltä pois. Silti pieni ääni päässäni sanoo, että miksi me emme osaa vieläkään keinua vaikka muut osaavat? Miksi nuo osaavat niin hyvin ja me emme? Miksi alla olevan typpiset kommentit särähtävät niin pahasti korvaani?

No ei me olla treenattu kuin vuoden mut nyt me ollaan kolmosissa.

Käytiin me toi alkeiskurssi niin sit alettiin jo kisaamaan.

Möllikisoissa ne radat on ihan alkeisluokkaa, ne vois tehdä vaikka silmät kiinni ja pään päällä seisoen. 

Olen kyllä tyytyväinen omasta edistyksestämme. Valo on huippuhurtta, ja se oppii nopeasti. Välillä se possuilee kentällä kuin raavas sika, ja välillä possuilen itse. Mutta haastavuuden takia agility onkin niin hauskaa. Pidän myös siitä, että agilityssa ei suoraan kilpailla toista koirakkoa vastaan. Jokainen tekee parhaansa ja sitten katsotaan mihin se riittää.

Silti minua vähän harmittaa, että Valo on jo 3-vuotias eikä se ole vielä edes aloittanut varsinaista kisauraansa. Emme me tietysti kauhean paljon ole treenanneet. Kaksi vuotta, kerran viikossa. Kesällä olemme harjoitelleet kolmasti viikossa, koska haluaisin niin kovasti edistyä ja aloittaa kisaamisen. On ehkä hölmöä ajatella, että olisimme kisakunnossa kun emme edes treenaa kovin usein.

Toisaalta on totta, että kynnys osallistua kisoihin on eri ihmisillä ihan erilainen. Itse haluaisin, että kaikki esteet ovat varmat ja että hallitsemme valssauksen, leieröinnin ja takaakierron kuin tanssia vaan. Toiset ovat menneet kisoihin paljon aikaisemmin. En tiedä kumpi tyyli on parempi.

Ajattelen myös, että se voi olla hyväkin asia, että meillä on vielä pitkä tie edessämme. Tahto edistyä ja päästä kilpailemaan vie meitä eteenpäin. Jos harrastus tuntuisi pelkältä hauskalta haahuilulta, sellaiseksi se myös jäisi.

10 kommenttia:

  1. Kuullostaa tutulta, minulla kun on myös 3v koira joka ei ole ikinä kisannut, tietysti meidän kisauran aloittamista hidastaa myös se kun Emmi on eka koirani joten itse en hirveästi osaa mitään lajeja kunnolla jonka takia myös minun pitää opetella kaikki säännöt sun muut toisin kun jotkut ovat ne aikaisempien koiriensa kanssa opinneet joten niiden on helpompi kouluttaa pentua kun tietää itse miten ne pitää opettaa eikä tarvitse niin paljon apua muilta kuin aloittelija.
    Tämä nyt ei oikein liity kisaamiseen, mutta tuli vaan mieleen yks juttu kun tuttuni vei koiransa ekaa kertaa sen ollessa 15-vuotias tokon alkeiskurssille joten eipä tässä ainakaan mikään kiire ole ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pystyn samaistumaan sinuun täysin! Minäkin olen täysi noviisi joten opettelemista on tosiaan riittänyt. Varmaan seuraavan koiran kanssa tilanne on aika erilainen.

      Haha, tuo oli hyvä kuulla! :D Se pitäisi kyllä pitää mielessä, että ei tässä oikeastikaan mikään kiire ole. Kisoihin mennään sitten kun ollaan valmiit ja siltä tuntuu, riippumatta iästä.

      Poista
  2. Ei kannata ottaa paineita muiden suorituksista ja etenemisestä vaan keskittyä siihen omaan tekemiseen; tärkeempää kisaamisen sijasta on kuitenkin se matkan tekeminen :). Se että harrastus tuntuu pelkältä hauskalta haahuilulta tekee siitä molemmille hauskempaa kun ei ole paineita -vaikka ne tavoitteetkin on tottakai kiva sielä tulevaisuudessa olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin järkipuhetta ja tiedän itsekin että että tuo on täysin totta! Sehän tässä tärkeintä on, että molemmilla on hauskaa. Silti jään usein kiinni siitä, että vertailen meitä muihin ja muutenkin olisi kivaa että saavuttaisimme jotain. Ehkä olen liian kilpailuhenkinen...

      Poista
  3. Ei muuta kuin soitellen sotaan, meni miten meni! Liikkeitä voi hinkata loputtomiin ja ne voivat olla täydellisiä treeneissä ja sitten kuitenkin mennä päin prinkkalaa itse kisassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, näin se varmaan täytyy asennoitua!

      Poista
  4. 1-luokassa harvoin tarvitsee mitään ihmeellisiä ohjauskuvioita, niiden takia ei kannata lykätä kisoihin osallistumista, koska ohjauksen harjoittelu kuitenkin jatkuu ja jatkuu läpi agilityuran. Ja olethan huomannut, että agilityssä tarvittavia taitoja voi harjoitella myös kotona ilman oikeita esteitä? Monilla nopsasti kisoihin menneillä ja siellä pärjäävillä on pennusta asti tehty agilityä tukevia harjoituksia kotonakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta, mutta pitää 1-luokassa silti osata kaikki esteet. Toki meilläkin treenaillaan kotona sellaisia juttuja, mitä ilman esteitä voi treenata, tosin me aloitimme vasta 1-vuotiaana. Tuo on kyllä varmasti ihan totta, että kyllä ne varhain pärjäävät ovat harjoitelleet paljon, joko kentällä tai sen ulkopuolella.

      Poista
  5. Meillä haaveillaan kanssa kisailusta, joskin emme ole edes epistelleet vielä. En vain uskalla tai muka voi tai.. Syitähän riittää :) Meillä on sama juttu, että keinu ei ole vielä kisavalmis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehotan kyllä kokeilemaan möllikisoja hetimiten! Vaikka ymmärrän toki tilanteesi, muakin jännitti ja lykkäsin pitkään epiksiin menemistä. Epiksissä ne radat ovat kuitenkaan yleensä aika helppoja, sellaista perusrallatusta, joten kipin kapin kokeilemaan :)

      Poista