Sivut

6.6.2013

Viilennyskeinoja

Minä olen todellinen vilukissa. Pidän toppatakkeja, pipoa ja lapasia vielä silloinkin, kun kaikki muut ovat siirtyneet kevätvarusteisiin. Jos joudun varjoon, käteni menevät kananlihalle vaikka mittari näyttäisi ennätyslukemia.

Viime päivät ovat siis olleet minun kannaltani todella mukavia. Lämmöstä nauttiminen on kuitenkin välillä hankalaa, kun vieressä maleksii lämpöhalvauksen partaalla oleva koiranretale.

Olen yrittänyt keksiä erinäisiä asioita, joiden avulla Valokin voisi vähän nauttia ulkoilusta. Ensinnäkin, kävelemme luonnollisesti varjossa. Ajoitamme myös pidemmät lenkit aikaiseen aamuun, kun ulkona on vielä viileämpää. Lisäksi valitsemiamme kävelyreittejä piirittävät lammikot, purot ja erinäiset lätäköt.



Aina nämäkään keinot eivät auta. Melkein pelkään, että Valo läähättää vielä kielensä puhki. En edes halua ajatella, mitkä olot oikein runsaskarvaisilla koirilla on. Välillä sitä vaan on erityisen tyytyväinen, että Valo on tolleri eikä vaikkapa samojedi. 

Onneksi sisällä on vähän viileämpää. Sisällä voi myös syödä jääpaloja. Valo rakastaa rouskutella pingviininmuotoisia jääkalikoita (jostakin syystä meiltä ei löydy yhtäkään tavallista jääpalamuottia. Sen sijaan meiltä löytyy pingviinejä, terriereitä ja piparkakku-ukkoja...) ja tekee melkein mitä hyvänsä saadakseen aina vaan uuden.

En olisikaan arvannut, että Valon lempiherkku voisi olla... no, vesi.

4 kommenttia:

  1. Meillä taas on päinvastoin: Urpo on lämmön ystävä, kun taas emäntä on hikinen sika heti kun lämpötila nousee plussan puolelle keväällä. Ei me kuitenkaan mihinkään juoksulenkille lähdetä yhdessä, jos sää on kuuma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Kovin usein eivät koirat kyllä välitä lämpimästä ulkoiluilmasta.

      Poista
  2. Jääpalatarjoilu onkin hyvä idea, pitääpä laittaa jäitä pakkaseeen. Viksu on kyllä niin tuskissaan paksun, mustan turkkinsa kanssa että se tarvitsisi lastenaltaallisen jääpaloja minne mahtuisi koko koira. Onneksi on toi lampi pihalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, uskon sen! Joo eivät ne jääpalat kauheasti taida auttaa, mutta pientä viilennystä niistä voi saada :)

      Poista