Mukavaa joulua!

Valkea joulu tuli kuin tulikin eteläänkin. Lumimaisemien lisäksi Valo on nauttinut uudesta luustaan, pulkkailusta ja pakettien avaamisesta.

Valo on myös saanut kunnian viimeistellä joulukalenterini. Minulla oli suklaakalenteri, josta viimeisen palan syötyäni annoin koko värkin Valolle. Se teki saman tempun kuin viime vuonna; repi kalenterista jokaisen luukun yksi kerrallaan irti. Tämä lienee jotain tollerihuumoria, josta minä en ihan ole päässyt perille.

Oikein rauhallista ja maukasta joulua kaikille! Minä menen flunssapotilaana kohta uusille päiväunille. Valokin on rauhoittunut uuden luunsa ääreen, ja vinkumisen sijaan joululauluja ryydittää tyytyväinen rouskuna.

Vuosi kastroinnista

Valon kastroinnista on kulunut jo reilu vuosi. Edellisen päivityksen kirjoitin puoli vuotta leikkauksen jälkeen, ja ajattelin tilanteen pysyvän samana hamaan tulevaisuuten asti. Ihan näin ei onneksi käynyt.

Olen saanut paljon kyselyitä kastrointiin liittyen ja ajattelin tämän postauksen toimivan hyvänä ponnahduslautana omien ajatusten peilaamiseen. Koitan siis kirjoittaa omat kokemukseni ja ajatukseni mahdollisimman rehellisesti, jotta kastrointia harkitseva voisi saada näistä jonkinlaista apua omaan päätöksentekoonsa.

Lähtötilanteemme ennen leikkauttamista oli aika perinteinen: narttukoirat kiinnostivat ihan hirveästi, eikä keskittymisestä meinannut tulla mitään, kun piti vaikka treenata. Tuntui hölmöltä kiusata sekä itseään, Valoa että muita koiria, kun ratkaisu tilanteeseen oli olemassa.

Muutama kuukausi leikkauksen jälkeen huomasin, kuinka Valon energiataso oli tipahtanut merkittävästi. Valo tuntui huomattavasti aiempaa löysemmältä ja laiskemmalta. Itkin tätä monet illat, mutta nyt, kun leikkauksesta on jo yli vuosi, on energiatasot nousseet samoihin lukemiin ja virtaa riittää taas ihan samalla tavalla. Valo on jopa alkanut taas piippaamaan iltaisin, vaikka se olisi kyllä saanut unohtuakin. Energiaa siis riittää, eikä merkkejä laiskuudesta ole enää näkyvissä.

Käytännössä Valo on täysin sama ja samanluonteinen koira kuin ennen leikkausta, mutta se pahin ongelma; kiinnostus tyttöihin, on heikentynyt selkeästi. Nykyään Valo pystyy jopa leikkimään koirien kanssa, aiemmin se oli vain astumisen yritystä. Valo pystyy myös keskittymään esimerkiksi lenkkeilyyn tai treenaamiseen ihan eri tavalla kuin aiemmin. Muut koirat eivät häiritse yhtään, vaikka vieressä treenaisi juoksuinen narttu.

Valon tilanne on siis tasaantunut merkittävästi ja mitään luonteenmuutoksia tai sen koommin ulkonäkömuutoksiakaan en ole huomannut.

Ruokahalu sen sijaan on kasvanut ihan älyttömiin mittasuhteisiin ja saa olla huipputarkkana, ettei koira lihoisi turhaan. Ruoka maistui jo aiemmin hyvin, mutta nyt Valo ei malttaisi edes lähteä lenkille, jos joku on keittiössä. Muiden kokemusten perusteella tämä taitaa olla aika yleinen leikkauttamisen jälkiseuraamus. Valon paino ei kuitenkaan ole noussut kuin kilon, sillä olemme vähentäneet ylimääräiset herkut lähes nollaan ja olleet supertarkkoina nappulamäärissä. Kunhan nykyiset nappulat loppuvat, on ajatuksissa myös ruokavalion muutos entistä proteiini- ja rasvarikkaampaan ruokaan, sillä uskon, että muutos auttaisi pitämään Valon kylläisempänä pidempään.

Leikkauksen vaikutukset näkyivät Valossa pitkään, mutta nyt ne ovat onneksi tasaantuneet. Tuttuni aussie oli kastroitavana samaan aikaan kuin Valo, ja sillä ei huomattavia muutoksia tullut ollenkaan. Aika tapauskohtaista taitaa siis olla, mitä vaikutuksia kastrointi tuo tullessaan.

Jos harkitset kastrointia, suosittelen sitä oman kokemukseni perusteella ehdottomasti. Tosin mielestäni isolle toimenpiteelle tulee olla hyvä syy: jos koiralla tai sinulla ei ole suuria ongelmia, voi kastrointi olla turhaa. Vaikka leikkaus on rutiinitoimenpide, liittyy siihen aina riskinsä - ja toki myös toipilasaika, joka ainakin meillä oli aika kauheaa.

Mutta jos koiran käytös on oikeasti häiritsevää, ja sellaista mihin kastrointi voisi auttaa, kannattaa sitä ehdottomasti harkita. Meillä päätös oli oikein onnistunut.

Vuoden (melkein) viimeiset kisat

Viime viikonloppuna starttasimme kahden lähdön verran agilitykisoissa.

Ensimmäiseltä radalta tuli yliaikanolla (+ 1,66 sekuntia) ja kolmas sija. Toiselta radalta tuli kolmanneksi viimeiseltä esteeltä hylkäys, kun Valo kiipesi A:lle, vaikka sen piti mennä putkeen. Videolta näkee, että vähän harmitti. (Ilmeisesti muuten myös yleisöä, kun videolta kuuluu tuntemattoman lapsen huudahdus "sehän sai vain hyllyn!". Mahtava kommentaattori! Sama lapsi ihmetteli kuulemma vielä videon loputtua sitä, miten meille tuli hylly, vaikka näytti hyvältä. Hihi.)

Näiden kisojen piti olla viimeiset, mutta koska molemmat suoritukset olivat niin lähellä, innostuin ilmoittautumaan vielä yksiin kisoihin. Ne ovat tulevana viikonloppuna Lempäälässä, puolentoista tunnin ajomatkan päässä. Ilmoittautuessa olin ihan fiiliksissä, nyt tuntuu jo vähän hassulta matkata yhteensä kolme tuntia noin kahden minuutin radallajuoksua varten. Varsinkin, kun olisi tässä muutakin tekemistä. Tosin parasta tekemistä on kyllä juuri tämä - Valon kanssa yhdessä vietetty aika.

Ja eikö pieni hupsuus ja spontaanius ole välillä ihan hyvästä?

 

 

Perjantaifiiliksissä

Meillä on toimistolla ihan perjantaifiilikset, mites teillä?

Vahtivuoro

Keittiö ei ole mikään Valon lempipaikka. Valo nukkuu mielummin jopa kylpyhuoneessa kuin keittiön matolla. Mutta on yksi aika, milloin keittiöstä tulee maailman paras paikka. Nimittäin ruoka-aika.

Ruoka-aikaa ennen seuraa pakollinen vahtihetki. Laitan Valon nappuloihin yleensä vettä ja öljyä ja annan sen sitten muhia hetken ennen kuin annan sen syötäväksi. Tätä toimitusta seurataan nappulantarkasti. Kun laitan kipon keittiöntasolle odottamaan, jää Valo vahtitehtäviin siihen asti, kunnes se saa syödä. Siis vaikka minä menisin suihkuun tai alkaisin lukemaan tenttikirjoja, jää Valo keittiöön vahtimaan ruokaansa.

Siellä se sitten istuu pimeässä ja odottaa.

Koiran ravinnon ABC

Koiran ravintoasiat eivät kiinnostaneet minua vielä kovinkaan paljon Valon pentuaikana. Syötimme sille ensimmäisen vuoden kasvattajan suosituksesta Royal Caninin pentunappuloita. Sen jälkeen ravintoasiat ovat alkaneet kiinnostaa yhä enemmän, mutta vieläkään en ole täysin perillä kaikista yksityiskohdista. Pienen lisäraapaisun sain asiaan viime viikonloppuna, kun kävimme agilityseuramme kanssa kuuntelemassa luennon harrastuskoiran huollosta.

Harrastuskoiran hyvinvointi pohjautuu neljään tekijään: ravintoon, kunnon ylläpitoon, vammojen ennaltaehkäisyyn sekä hierontaan. Ravinto on näistä tärkein. Pääravintoaineet koiralle ovat vesi, proteiini, rasva, hiilihydraatit, vitamiinit ja kivennäisaineet.

Rasva on koiran tärkein energianlähde. Välttämättömät rasvahapot ovat omega-6 ja omega-3, joista kannattaa myös huomioida niiden keskinäinen suhde. Hyvä suhde oli luennoitsijamme mielestä 2:1. Usein ruuissa on kuitenkin omega-6:sta huomattavasti enemmän kuin tuplat. Rasvaa tulisi kotikoiralla päivän ruuasta olla noin 35 % kalorimäärästä, aktiivisempina päivinä rasvaa voi olla 40 %. Päivän kestävissä metsästyskisoissa tai paimennuksissa koira voi tarvita jopa puolet päivän ravinnostaan rasvan muodossa.

Proteiinit kantavat myös isoa roolia ja kotikoiralla 30-35 % kalorimäärästä pitäisi tulla proteiinista. Proteiinin puute voi johtaa esimerkiksi ruokahaluttomuuten, väsymykseen, ihon kuntoon ja lihasten katoamiseen.

Ja sitten hiilihydraatit. Ne eivät ole koiralle mikään välttämättömyys, sillä koira ei saa niistä oikeastaan muuta irti kuin energiaa. Hyvänä muistuksena tuli ainakin itselleni se, että jos koira on herkkä lihomaan, kannattaa ruuasta vähentää rasvan sijaan hiilihydraatteja ja lisätä proteiinia. On myös tutkittu, että koiran kestävyys- ja suorituskyky on korkeampi, kun rasvan osuus on korkeampi verrattuna siihen, että hiilihydraattien osuus olisi suuri.

Entä mitä asioita kannattaa huomioida koiranruuan valinnassa? Minkälainen kuivamuona on hyvä? Alla pieni tarkistuslista, jolla pääsee jo melko pitkälle. Lihavoituna olevat asiat ovat niitä parempia vaihtoehtoja.

1. Tarkista proteiinin määrä ja lähteet. (Kasvi- vai eläinperäisiä proteiineja?)
2. Tarkista rasvan lähteet ja määrä. (Kasvi- vai eläinperäisiä rasvoja?)
3. Tarkista hiilareiden lähteet ja määrä. (Riisiä, viljaa, maissia, soijaa vai bataattia ja perunaa?)

Kuivanappuloissa proteiinin ja rasvan määrä lukee suoraan paketissa, mutta koska ruuassa on myös kosteutta, tulee määrä laskea ruuan kuiva-aineista, jotta saadaan oikea suhde.

Esimerkiksi Valon lempparissa Jahti&Vahti Kana ja riisi -ruuassa proteiinipitoisuus on 25 % ja kosteus 9 %. Tästä saadaan proteiinin määräksi (25/91 * 100 =) 27,5 %. Samalla tavalla voidaan laskea myös rasvan osuus, joka kyseisessä ruuassa on (13/91 * 100 =) 14,3 %. Tuhkan osuutta ei tämän paketin kyljessä lue, mutta se on yleensä 5-8 %. Tässä laskin sen olevan 7 %, joten hiilihydraattien osuudeksi jää massiiviset 50,7 %, siis yli puolet! Tämä ei siis olekaan ihan niin hyvä ruoka kuin olin jostain syystä ajatellut.

Koko ravintoasiasta puhuttaessa mielestäni on silti hyvä muistaa, että jokainen koira on yksilö. Mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella. Monet koirat elävät täysipainoisen elämän markettimurkinalla, toiset pärjäävät vain barffilla. Ruokapussista löytyvä tieto ei siis aina kerro koko totuutta. Koiran kyljet kertovat totuuden paremmin kuin pussin kylki.

Asiasta vielä kuivanappulaan, pohdinnassa on nappuloiden vaihto johonkin laadukkaampaan, mutta silti kohtuuhintaiseen ruokaan. Mitä te syötätte koirillenne? Onko teillä suosituksia? 

Ihan hiljaa

Valo on pienestä pitäen ollut todella kiltti koira. Se haluaa tehdä kaiken hyvin, pahoittamatta kenenkään mieltä. Ja sehän on hirvittävän mukavaa.

Esimerkiksi agilityssa Valo vie lelunsa vuorotellen jokaisen lähistöllä olevan ihmisen luo, jotta kaikki saisivat leikkiä tasapuolisesti.

Ja jos sillä on hätä, se ei hauku eikä vingu, vaan menee seisomaan ulko-oven edustalle. Siinä se odottaa, että sitten kun vaan jollain on aikaa, niin mä voisin käydä pihalla. Ja jos Valon mökillä päästää ulos, se tulee sisälle halutessaan taas ulko-oven eteen seisomaan. Se seisoo siinä ääntä päästämättä niin kauan, kunnes joku tajuaa päästää sen sisälle.

Kerran ollessamme kavereiden luona kylässä, Valo jäi puoleksi tunniksi pimeään vessaan. Valo oli kaverini huomaamatta seurannut häntä vessaan, ja jäi sitten sinne loukkuun. Valo ei taaskaan ilmoittanut olemassaolostaan mitään, odotti vain.

Hiljainen odottelu on erikoista myös siksi, koska yleensä Valo on meidän taloudessa se kaikista puheliain. Se mörisee, huokailee, vinkuu ja ulvoo. Paitsi silloin, kun se oikeasti tarvitsisi jotain. Ja niin tyytyväinen kuin minä olenkin siihen, että Valo käyttäytyy kauniisti, on tämä silti jotenkin sydäntäraastaavaa.

Kyllä puoliaan saa pitää. Ja jos sinut unohdetaan vessaan, siitä saa älähtää.