Sivut

28.5.2013

Kentällä

Emme ole harmikseni päässeet ohjattuihin agilitytreeneihin kahteen viikkoon. Olen yrittänyt korjata tilannetta ja olemme käyneet kentällä ihan vaan kahdestaan.

Kisoihin lähteminen alkaa jo kuumottaa. Tänään teimme hiukan keppejä, ja ne menivät niin hyvin, että ajattelin hetken että olen tullut väärän koiran kanssa harjoittelemaan. Ei sillä, etteikö ne aiemminkin olisi menneet ihan hyvin. Mutta nyt Valo näytti ihan oikealta agikoiralta, kun se viiletti keppejä selkä matalana ja täydellisessä rytmissä.

Kontaktit A:ta lukuunottamatta sen sijaan ovat vieläkin aika retuperällä. Olisin kuvittelut, että A olisi puomia haastavempi, kun siinä tullaan niin kovalla vauhdilla alas. Monimutkaiset ovat koiran ajatukset... Puomissa ongelmana on, että Valo kyllä pysähtyy esteen lopussa, mutta ei laita tassujaan maahan, vaan jää kokonaan esteen päälle ihmettelemään. Tämän luulisin saavamme kyllä aika nopeasti kuntoon. Keinua sen sijaan emme ole tehneet juuri ollenkaan, ja minä koitan olla ajattelematta, että sellainenkin este on olemassa. Vaikka tietysti sitä pitäisi ajatella, ja varsinkin harjoitella.

Muuten sujuu jo aika hyvin. Minä töppäilen tietysti vieläkin aika ajoin mutta kyllä se koira kuitenkin välistä osaa mennä oikeaan suuntaan. Katselin jo hiukan tulevien möllikisojen päivämääriä. Ehkä johonkin niistä osallistumme jos vain uskallan lähteä.

6 kommenttia:

  1. Valo on niin reippaan näköisenä! Kisoihin vaan mars,mars! ;)
    Meillä totutellaan esteisiin. Kokeiltiin tänään puomia ja keinua!
    C&L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, osaa se vielä olla reipas ainakin agilityssa, onneks :) älkää sitten tehkö samaa virhettä kuin mä, eli treenatkaa alusta lähtien kaikkia esteitä!

      Poista
  2. Kisoihin vaan! Ja möllikisoissa ei ole edes väliä vaikka menisi vain vähän sinnepäin. Voi kunpa meidänkin lähellä olisi agikenttä johon voisi mennä treenaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitäisi vaan jotenkin saada iskostettua se tuonne takaraivoon, ettei haittaa vaikkei menisikään niin hyvin. Se on kyllä kieltämättä aika kätevää, kun on kenttä lähellä :)

      Poista
  3. Mikä ihme siinä puomissa oikeen on! Niin monet koirat tekee juurikin tuota samaa juttua eli hidastaa loppuun muttei kuitenkaan tee sitä kontaktia! Oman koiran kanssa taistellaan juuri samassa ongelmassa, en oo vielä keksinyt miten se ratkaista... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin tuntuu, että se on aika yleinen ongelma! Onko teillä käytössä kontaktialustaa? Alustan kanssa nimittäin puomi sujuu ainakin meillä hyvin, mutta heti jos sen ottaa pois niin alkaa tökkiä. Mut luulisin et se korjaantuu vaan toistoilla...

      Poista