Sivut

16.5.2013

Ei nimi koiraa pahenna

Minä olen melko tyytyväinen koiramme nimeen. Valo. Kasvattajan luona Valoa kutsuttiin vielä Leoksi. Halusin kuitenkin jotain muuta. Ehdotin M:lle ensin nimeä Jalo, joka tuli hyvin innovatiivisesti mieleeni jostakin Disneyn vanhasta koiraelokuvasta. Siitä nimi jalostui (eli valostui) lopulta Valoksi.

Valo näyttääkin mielestäni ihan Valolta, eikä yhtään Leolta tai Jalolta. Valo tuo myös jokainen päivä valoa minun ja M:n elämään, että nimi on siinäkin mielessä varsin osuva. Välillä Valo on myös varsinainen valopää.

Koiran nimeäminen on mielestäni melko haastavaa. Olisi hyvä, että nimi olisi kaksitavuinen, jotta se olisi helppo lausua ja että koirakin oppisi sen nopeasti. Vaikkapa luoksepyydettäessä on hippasen helpompaa huutaa "Retu" kuin "Vilhelmiina". Ja sitten ikuisuusongelma - ottaakko ihmisnimi vai koiranimi?

Iltalehden mukaan Suomen suosituimmat koirannimet ovat Bella, Jeri ja Rita. Myös esimerkiksi Nalle, Rolle ja Lilli ovat suosittuja. Osa omistajista sen sijaan on päättänyt päräyttää ja antanut astetta erikoisemmat nimet: hauskimpia koirannimiä, mitä olen kuullut on ainakin Riesa, Urpo, Otus ja Kutvonen.

Valoa ei löydy sadan suosituimman koirannimen listalta. Toisaalta Valo ei kyllä ole mielestäni mikään kovin erikoinen nimi. Onneksi kuitenkin lempinimiä voi antaa kahmalokaupalla! Valsson, Vallu, Valbert, Baatto, Batsson, Botsson, Batsonen, Hausson. Muutamia vain mainitakseni.

En muuten tiedä, miksi moni luulee koirani nimen kertoessani, että Valo on tyttö. Suomalaisia miehiä Valo etunimenään on ollut kaiken kaikkiaan yli 600, kun taas nais-Valoja alle 30.

Mikä tausta oman koirasi nimellä on?

8 kommenttia:

  1. Totta tosiaan, että lyhyt ja ytimekäs nimi helpottaa, kun koiraa käskyttää! :) Mielestäni tollerit näyttävät Muumien Nipsulta, siitä nimi meidän koiralle. Kaikki luulevat kuitenkin, että meidän Nipsu on poika, kun kuulevat nimen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan mieleeni ei ole tullut ollenkaan muumit tollereista, mutta nyt kun sen sanoit, niin kyllä ne tosiaan vähän Nipsua muistuttavat :D Hyvä idea!

      Täytyy myöntää, että minäkin luulin aluksi Nipsua pojaksi, hups...

      Poista
  2. Me halusimme omalle tollukalle lyhyen ja ytimekkään nimen. Nimeen Didi päädyttiin itseasiassa yllättävän nopeasti kun ei tuota oikeassa nimessä olevaa Jadea haluttu käyttää (miehen äidin koira nimeltään Jade).
    Mietittiin lähinnä jotain J:llä alkavaa ja silti päädyttiin D:llä alkavaan :D JJ (eli Jade Junioria mietittiin, lähinnä ehkä vitsillä, olisi hirmu hankala sanoa muutenkin tuota :D )
    Jadi nimeä mietittiin ja kun tästä muunneltiin Didi se tuntui heti sopivalta ja muistaakseni pentukin reagoi sen kuullessaan vilkaisemalla (sattumaa ehkä..)
    Näin me kuitenkin päädyttiin tähän nimeen. Ohhoh, tulipa selitys :D
    Itse en voisi kuvitella koiran nimeksi esimerkiksi tuota sinunkin mainitsemaa Vilhelmiinaa, lyhyet ja ytimekkäät vaan toimivat melkeimpä tilanteessa kuin tilanteessa paremmin. Lempinimet ovat sitten asia erikseen :D
    Mistä ihmeestä tulee nuo lempinimet Batsonen, Hausson (muutamia mainitakseni)? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen prosessi teillä on ollut! Didi on kyllä kiva ja helppo nimi koiralle :)

      Ja sanopa muuta, kyllä sitä nimeä tulee sen verran käytettyä että parempi kun se on helppo sanoa.

      Hausson on väännelmä sanasta "hauva". Noita b:llä alkavia lempinimiä on vielä vaikka kuinka monta lisää, eikä minulla ole mitään hajua, että miten ne syntyivät! Valo on varmaan joskus sanonut "baa" ja siitä se on lähtenyt :D

      Poista
  3. Tosi kiva postaus, piti kirjoittaa tästä omaankin blogiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Pitääkin heti kurkata blogiisi miten Timi sai nimensä!

      Poista
  4. Urpon nimen suunnitteluvaiheessa meillä oli muutamia vaihtoehtoja, ainakin Koira, Börje ja Svante. Niistä sitten valittiin se, mikä miellytti molempia. Alunperin ei ollut tarkoitus antaa ihmisen nimeä koiralle, mutta päädyttiin siihen tulokseen, ettei kukaan nimeä lastaan Urpoksi nykypäivänä eli pieniä kaimoja tuskin tulee vastaan. Sen sijaan ihmisillä on hauskaa, kun me huudetaan Urpoa pitkin kyliä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on ollut ihan hulvattomia nimiehdotuksia! Voin vain kuvitella ihmisten ilmeitä teidän kutsuessanne Urpoa luokse :D

      Poista